perjantai 9. lokakuuta 2015

Tästä se lähtee...

Oikein aurinkoista ja hyvää huomenta maailma!

Päätin herättää blogini henkiin masennuksen kourista. Parempana. Onnellisena.

Mistä tämä into? Mikä on muuttunut? Elämäni. Asenteeni. Minä. Tai no en oikeastaan niinkään minä, mutta maailma ympärilläni.

Kaikkihan lähti siitä, kun ihan oikeasti päätin ottaa elämäni käsiini. Valmistuin tradenomiksi vuonna 2011 ja koska tein opiskeluaikana typeriä "mistä aita on matalin"-päätöksiä, en saanut töitä koulun jälkeen. Siis oman alan töitä. Ja sitten yhtäkkiä heräsin ja tajusin, että neljä vuotta vaan hävisi. *puff* Tähän väliin, ennen kuin lähimmäiseni alkavat älisemään, täytyy sanoa, että neljän vuoden aikana on kyllä tapahtunut yksi elämääni rikastuttanut asia - parisuhde. Se puolisko on yksi suuri tekijä, jonka ansiosta olen nyt tässä. Kehityin siinä parisuhteessa henkilönä. Mutta oikein muuta sen neljän vuoden aikana ei sitten oikein tapahtunutkaan. Mikään ei kulkenut eteenpäin. Mikään ei vienyt minua yksilönä tulevaisuutta kohti.

Keväällä hain Aallon graafiseen suunnitteluun sekä Metropolian graafiseen suunnitteluun ja sisustussuunnitteluun. Ja sitten löysin vielä jotain. Digitaalinen viestintä. Mitähän se on? Ei mitään hajua. Yritin ottaa selvää. Noup, nada. Mutta se kuulostaa joltain, joka voisi viedä minua kohti tavoitettani - markkinointia. Ennakkotehtävänä kahden sivun essee aiheesta, joka jopa kiinnostaa. Kirjoitanpa sen tässä muiden ennakkotehtävien välissä. Ikään kuin taukona (mutta tosissaan). Ja pääsin kokeisiin.

Sain vaivoin selvitettyä netin syövereistä vähän jotain kuvaa, mitä pääsykokeissa ehkä voisi olla. Koodausta. Voi helvetti! En minä osaa. Ystäväni oli viettämässä jotain kenttäkurssia jossain metsässä keskellä ei-mitään. Mutta sen mieshän koodaa työkseen. Kai. Viestiä miehelle ja apua löytyi. Opettelin siis koodaamaan pääsykoetta edeltävänä iltana. Ja pääsin sisään ensimmäiseltä varasijalta. MITÄ IHMETTÄ?! En edes päässyt heti. Olin jo heittänyt kaiken toivon kaivoon ja uusi työpaikka oli kouluilmoitusta (kielteistä) odotellessa jo hankittu (kävin harjoittelemassa lentokentällä toimivassa taxifirmassa).

Eräs heinäkuinen maanantai itkettiin koko perheellä juuri samana iltana yllättäen lopetettua koiraamme (RIP Belle) ja tiistaina itkun keskeltä luin sähköpostikeskusteluun saamaani jatkoviestiä "Olet jo varmaan huomannut, että sait opiskelupaikan..." Ilouutinen ei olisi voinut tulla parempaan kohtaan. Itkimme äitini kanssa ilosta, minä soitin siskolleni, äiti soitti isille. Ja sittenhän piti hankkia uusi penaali. <3

Hieman panttasin hyvää uutista. Piti vähän sulatella asiaa ja nipistellä, ettei se vaan olisi unta. Kaikkein parasta oli, kun menin töihin ja kerroin päässeeni opiskelemaan. Ria kiljahti ja halasi ja oli aidosti iloinen puolestani. Se oli parasta. <3

Mutta niin...sitten alkoi koulun orientointipäivät. Meinasin, että haen kuitenkin vielä keväällä ja ehkä seuraavanakin sinne graafiseen, mutta jo kolmantena päivänä oivalsin, että tämä on minun paikkani, tänne minä jään, tästä minä pidän. Digitaalinen viestintä on siitä hyvä, että kursseja voi ottaa grasultakin (etenkin vaihdossa), suuntautua voi lähes tulkoon mihin vaan ja koulutusala on aikalailla kaiken kattava. Ja meillä on ihan huikea luokka ja tapamme opiskella on jotain niin erilaista kuin esim. "perinteisellä luentomallilla" toimiva liiketalous.

Rakastan tätä.
Hengitän tätä.
Olen tätä.
Olen onnellinen.

Siinä vähän pohjaa elämälleni ja tuleville blogipostauksille, joita tulee säännöllisen epäsäännöllisesti (koska päätin olla stressaamatta asioista, joista ei todellakaan tarvitse stressata, olen viimein oppinut yksinkertaistamaan elämääni). Tulen kertomaan jokapäiväisestä elämästäni, opiskelusta, urheilusta ja syömisestä (nimim. ikuisuuslaihduttaja, mutten jaksa stressata), opiskeluaktiviteeteista ja sen sellaisesta.

Toivottavasti intoni motivoi teitäkin hyvät lukijat ja ripottelen onnellisuuttani kuin keijupölyä.

Tällä hetkellä päässäni näyttää ehkä tältä - opiskelun ihmeellinen maailma.

1 kommentti: