Pettymys ja itsekritiikki

En päässyt Metkan Speksiin. Mutta palataan siihen kohta.

Mahtimaanantai ennen palaveria.

Tänään on maanantai. Mutta sellainen hyvä maanantai. Meillä oli ensimmäinen asiakaspalaveri. Meillä on koulussa ihan oikea asiakasprojekti. Lounas ennen palaveria meni tosi kivasti. Oli hauskaa. Palaverissa oli tosi rentoa. Olen yhteyshenkilön kanssa viettänyt vuoden tai kaksi samoissa tutorpiireissä liiketalousaikoinani. Hauska sattuma. :) Ja sitten mentiin palaverin jälkeen vielä työstämään asioita Cafe Mascotiin. Hauskaa ja produktiivista oli. Ihan mahtia. Mahtimaanantai.

Mutta sitten...

Pääsin kotiin ja tsekkasin sähköpostin, jonka roskaposti oli päivittynyt päivän myöhässä (ei ihan eka kerta, kun maili ei ihan toimi...) Siellä se oli. Metkan Speksiltä viestiä. Olin juuri pari tuntia aiemmin lähettänyt kyselyä sinne, tai siis oletuksen, etten päässyt, kun ei ole kuulunut. Ja se posti vahvisti epäilyni: "Kiitos osallistumisesta, mutta..."

Harmittaa. Ihan tosi paljon. Speksi oli yksi asia, jota ihan tosissaan halusin. No eikös tästä sitten seurannut itsekritiikin aalto. Ja se aalto pyyhkäisi koko mahtimaanantain yli. Se hukutti kaikki päivän hyvät ja aurinkoiset hetket. Miksi en päässyt? Olinko tosiaan niin huono. Yritin heittäytyä, mutta olisin toki voinut heittäytyä enemmän, ihan totaalisen täysillä. Tein itsestäni jo nyt pellen. Mutta se kuuluu asiaan, sitä osasin odottaa, se on kivaa. Mutta nyt tein itsestäni pellen ihan turhaan. Tai siis...

Tuli nöyryyttävä fiilis. Ja etten kelpaa. Mihinkään. Näin aivoni toimivat. Ja olen oppinut tunnistamaan sen. Sen tunteen ja tilanteen, kun itsekritiikki nielaisee kaiken, liikaa, se lähtee käsistä ihan turhaan. Mutta asian järkeistäminen ei auta siihen tunteeseen. Eikä sen leviämiseen. Haluaisin tehdä tätä ja tuota siinä asiakasprojektissa, mutta entä jos en osaakaan. En varmasti osaa. Ei tästä tule mitään. Sähköpostia seurannut bänditunti veti minua vain alaspäin. En osaa soittaa...meillä on sellaisia biisejä, ettei pianoa haluta sinne, olen turha.

Shoppailuterapia IKEAssa auttoi vähän. Sain ne ihanat jouluiset kristallivalot hankittua ja se jättimäinen Sinnerligin lasipurkki löytyi fyndistä. Sain sen puoleen hintaan. Se kieltämättä hymyilytti, kun olen sitä kuolannut pitkään ja nytkin se meinasi jäädä kaupan hyllylle, kun en vaan raaskinut normihintaan sitä hankkia. Mutta nyt se odottaa tuolla, että täytän sen sangrialla joku kaunis päivä. :)

Nyt ei kyllä lasillinen punaviiniä olisi pahitteeksi. Mutta selviän. Kuten aina.