Loma ja elämä!

Elämän ilo! Se on palannut!

Ensimmäinen lukuvuosi on ollut raskas, mutta erittäin antoisa. Olen oikeassa paikassa, vaikka on asioita, joita en ihan aina osaakaan. Tai opikaan. Mutta olen päässyt opiskelijayhdistyksen hallituksen jutuissa hyvin vauhtiin ja odottelen jo speksiä. Ainiin ja vaikka koodauskurssi olikin ihan mahdoton ja olin jo heittänyt kaiken toivoni kovaa vauhtia kaivoon, sain sekä koodikokeesta, että koko kurssikokonaisuudesta NELOSEN! Olin megaonnellinen ja erittäin ihmettynyt.

Nyt kun raskas kevät on saatu aherrettua, olen enemmän kuin ansainnut lomani. Töistäkin alkoi loma tänään. Ja siis nyt on ihan oikea loma. Lähden jopa pois Suomesta. Kauemmas kuin Tallinnaan tai Tukholmaan. Ensin menen moikkaamaan entistä työkaveria Lilleen (voi Ranska <3 ) ja sitten vielä nauttimaan kaupungin vastapainoksi lomasta rantamaisemissa Portoon, missä tutorini viettää Erasmusta.

Muuten kesällä aion hoitaa muutaman projektin pois päiväjärjestyksestä. Siivoan ja järjestän valokuvat ja sähköpostit. Teen itselleni kokonaisvaltaisen liikunta- ja ruokakansion terveellisempään elämään. Vein eilen pyöräni huoltoon ja aion hurautella pyörällä milloin mihinkin. Aion muutenkin olla spontaanimpi ja urheilullisempi kesällä. Luvassa on kaksi ohjattua salikäyntiä, paljon pyörällä hurauttelua, MidnightRuniin harjoittelua ja yks kaks keksittyjä ulkoiluja kavereiden kanssa. Netflix saa jäädä vähemmälle. Liikunnan kasvu entiseen tulee olemaan arviolta 500 prosenttinen. Varsinkin nyt kun saan ja ennen kaikkea pystyn taas liikkua ainakin lähes normaalisti. Välilevynpullistuma alkaa olla selätetty. No pun intended. :D

Kesä on myös täynnä ihanuutta (urheilun lisäksi). Perinteinen kaverijuhannus (johon en ikinä ole päässyt, koska olen hyvin kiinni omassa perinteessäni) vietetään tänä vuonna meidän mökille Riistavedellä. En malta odottaa. Sitten heinäkuun puolivälissä serkkuni avioituu - HÄÄT! <3 Se onkin ensimmäinen välietappini terveyteni kohottamisessa kaikin puolin. Sitten elokuun puolivälissä lähden parhaan ystäväni kanssa etelään. Rannalle. Sosiaaliselle lomalle. Täysin stressittömälle ja totaalisen rentouttavalle elämysmatkalle. Ei vielä vaan tiedetä minne. :D Se on toinen välietappini.

Kolmas ja viimeinen välietappi tulee syyskuun lopussa, kun juoksen taas MidnightRunin naamiaisasussa. Siitä tulee jälleen raskasta ja samalla niin mahtavaa! Juoksun jälkeen ystäväni J tekee minulle taas kuntotestin ja mittaukset, jotka tehtiin viikko sitten (odotettavasti ei niin kivoin tuloksin). Uuden testin on tarkoitus näyttää parannus terveydessä ja elämässä konkreettisesti mustana valkoisella. Aion tehdä paljon töitä sen eteen. Itseni eteen.

Tästä se lähti. Ja niin lähtee läskitkin.

Joka tapauksessa kesä on täynnä elämää ja lomavarpaat pääsevät vauhtiin! Yritän myös elävöittää uudestaan tämän blogini. Henkistä terveyden kohottamista.

Pus!

Karma is a bitch - kuvaton ja surkea itkuvirsi!

Long time no see...

Ennen kuin vedän teidät kanssani syvääkin syvemmälle, hehkutan hieman. Edellisestä postauksesta on tosiaan (liian) kauan aikaa ja edelliseen viitaten aloitankin.

Pääsin Speksiin. Tanssijaksi. Ylimääräisissä aukkareissa jonne en meinannut edes mennä. Onneksi menin, se on mahtavaa! Se on henkireikäni. Ja tanssimista olikin jo niin ikävä. Kun vielä voisi heittäytyä kunnolla.

Mistä pääsemmekin syviin vesiin.

Välilevynpullistuma. Se on perseestä. Nappasin sellaisen reilu kolme kuukautta sitten. Joulu meni "mukavasti" lääkepöllyssä. Syön lääkkeitä, jotta suoriudun päivän pienimmistä ja arkisimmistakin tehtävistä, kuten sukkien jalkaan saamisesta. Syön myös Somacia, jotta lääkkeet eivät totaalisesti tuhoaisi vatsaani. Ja kun olo ei vielä oo tarpeeks paska, niin sain tänään pienimuotosen saarnan apteekin tädiltä, kun hain lisää lääkkeitä. Että ihan kun en reilu kahden kuukauden nappien napsimisen jälkeen osaisikaan yhtäkkiä syödä niitä oikein ja kuinka pitää tehdä niitä fyssarin liikkeitä joka aamu ja kuinka saatan joutua tekemään niitä ja ehkä napsimaan nappeja LOPUN ELÄMÄÄNI!

En voi juosta. En saisi ihan täysillä tanssia. Ei nopeita liikkeitä. Ei tiettyjä liikkeitä. Istun tunneilla jumppapallolla, koska on pakko. Onneksi se on sentään nyt alkanut tuntua jopa siltä parhaalta ja kivoimmalta vaihtoehdolta. En voi oikeastaan käydä elokuvissa, koska pitkään istuminen hajottaa fyysisesti. Seksi...noh, sanotaan vaikka, että siinä on rajoitteita. Niin kuin kaikessa muussakin.

Mikä pahinta, kaikki muutkin joutuvat varomaan ja varmistelemaan, olenko ok. En halua olla itsekäs ihminen, enkä halua tehdä itsestäni mitään haloota ja ajattelen koko ajan, mitä ihmiset ajattelevat minusta. Siis jos joku ei pidä minusta, se on asia erikseen, mutta kun läsnäoloni ja toimintani vaikuttaa muihin, niin silloin. Haluaisin pystyä tekemään täysillä, ihan jo itseni takia, mutta nyt kun tätä on kestänyt jo näin kauan, ajattelen koko ajan, että muut ajattelevat, että vain teeskentelen, koska en viitsi tehdä ja haluan vain itseeni huomiota. Niin töissä kuin koulussakin ja oikeastaan ihan kaikkialla. Koska lääkkeiden avulla pystyn toimimaan melkein normaalisti, enkä linkuta joka paikkaan hitaasti tai voivottele vointiani. Koska minuun ei lääkkeiden ansiosta satu KOKO AIKAA kaikki tekeminen. Samasta syystä en myöskään levitä tätä itkuvirttä somessa, löydätte tämän, jos olette löytääksenne.

Olin kypsä tähän pullistumaan jo ihan viimeistään vuodenvaihteessa ja päätin, että olen terve lopun elämääni. Ja sitten sain pahan flunssan. Ja toisenkin. Ja eiköhän eilen aamulla se kolmaskin aloitti jo hiipimisensä... Miten voi ihminen olla henkisesti ja fyysisesti näin riekaleina?

Päätin viime vuoden alussa, että siitä tulee hyvä vuosi. Ja mitä kävikään? PÄÄSIN KOULUUN ja olen vihdoin kulkemassa valoisalta näyttävää tulevaisuutta kohti! <3 Mutta se oli vissiin liian hyvä juttu - karma iski kovaa. Pääsin sisään ekalta varasijalta...päivää ennen tätä tietoa, koiramme jouduttiin yllättäen lopettamaan. Kaksi viikkoa ennen koulun alkua minulla meni (oireeton) virtsatientulehdus suoraan munuaisiin. Se vaan iski. Siihen voi kuulemma kuolla, enkä muista ikinä olleeni niin huonossa jamassa. Syksy oli täynnä minulle perinteisiä ja vähän vähemmän perinteisiä tauteja. Ja joskus marraskuun lopulla tämä pullistelu alkoi hiipimään. Tämä jama tappaa hitaasti.

Vuoden 2015 viimeset puoli vuotta oli siis sellasta radikaalia vuoristorataa - edellä mainittuja tyhmiä juttuja ja sit taas koulussa kaikkiea ihan tosi kivaa siellä välissä. Kontrasti on ollu suuri ja nopeatempoinen. Ja sama meno jatkuu tälle vuodelle. On opiskelijayhdistyksen hallituksen juttuja (mistä nautin ihan tosi paljon) ja Speksiä (jonka ensi-ilta on jo alle kahen vkon päästä) ja bändi ja sit on tää helvetin selkä, mikä vaan roikkuu mukana ja muistuttaa välillä olemassa olostaan jalan kautta varsin epätoivotuin tavoin. Onneks on sentään työterveyslääkäri, tosin tässä yritän säästellä rahoja mahdollista (ja todennäköistä) magneettikuvaa varten.

Ja mistä tämä postaus näin kellon lähennellessä kahta yöllä sai alkunsa? Koodauksesta ja siitä kuinka se tuo kaikki huonot puoleni esiin. Valitan koko ajan ja jo ajatus koodauksesta saa minut huonolle tuulelle. Meiän oma opettaja on tämän kevään jossain projektissa, joten meillä on lainassa toiselta kampukselta eräs insinööri. Hänen opetustapa ja minun tapani oppia eivät vaan kohtaa. Eikä asiaa auta se, etten ihan itsenäisestikin opiskellessani vaan tajua PHP:n logiikoita. Lannistuttaa. Turhauttaa.

Pakko neuvotella jotain tyyliin ensi vuoden uusinnasta tai jostain. En tule pääsemään kurssin koodiosiota läpi (kolmasosa kurssista). Ahotointi siis selvitykseen ja viestiä opelle. Kesällä aion opetella koodausta ja päästä liikkumaan normaalisti. Ärsyttää, että se apteekin täti onnistui olemaan niin masentava!

Olipahan itkuvirsi. Jos pääsit näin pitkälle, pyydän anteeksi, jos onnistuin saamaan mielesi alakuloiseksi. Järki sanoo, ettei pitäisi suoltaa ajatuksia tällaisessa mielentilassa tähän aikaan yöstä nettiin, mutta vitutus ja oma alakulo olivat kovaäänisempiä ja jääräpäisempiä. Lupaan, että seuraava postaus on elämäniloisempi ja aurinkoisempi. Ne on vielä tallella jossain tuolla syvällä sielun uumenissa.