sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Ajatusten aarrearkku

En vaan näytä pääseväni eroon tavasta kirjoittaa öisin. Mutta pitäisikö edes päästä? Pitäisikö edes yrittää? Mutta kun olen yökukkuja. Aina ollut. Luovuus ja ajatukset vaan aina kukoistavat parhaiten iltamyöhällä elleivät jopa vasta kahdelta yöllä.
Vauvamasukakku ei nyt ihan mennyt
kuin Strömsössä...mutta avokadopasta
oli taivaallista.

Kävin tänään ystäväni vauvasuihkuilla vähän Helsinkiä pidemmällä. Aamulla yhteiskyyti sinne ja illalla Onnibussi takaisin, kun muut jäivät sinne yöksi. Minä menen huomenna töihin. Ei kovinkaan täydessä Onnibussissa luin tunnelmavalaistuksessa ja -musiikkia kuunnellen Trendi-lehteä. Luin sitä ihan tosissaan. Siis lähes joka sivun tekstit. Olen ottanut pieneksi henkilökohtaiseksi tavoitteeksi, että alan oikeasti lukemaan tilaamiani lehtiä ja ihan tosissaan otan sen hetken niiden läpikäymiseen. Ei vain kuvien selailuun vaan myös tekstien lukemiseen. Ja voi mikä ajatusten aarrearkku Trendi onkaan.

Nyt aion puida ajatukset läpi. Bare with me. ;)

"Ole tänä syksynä se tyylikäs nainen, joka lukee yksin kirjaa baaritiskillä." Niin aionkin olla. Tahdon olla. Ja kolmesta "aloita näistä"-vinkistä minua kieltämättä kiinnostaa ihan vaan nimen perusteella kirja, jota Trendi kuvailee romaanina halusta ja hallinnasta: Iidan Rauman Seksistä ja matematiikasta.

Häpeämitalisti. Juttu Pirjo Heikkilästä, tai paremminkin hänen häpeilystään elämässä, puhutteli minua. Koin ahaa-elämyksen. "Heikkilä mässäilee yksityiskohdilla ja valittaa olevansa varma, että häntä vihataan. Heikkilän oloa nimittäin helpottaa, kun hän saa tuomita itsensä epäonnistuneeksi ennen kuin muuta ehtivät. Se on hänen selviytymisstrategiansa." Sitäkö se on? Siksikö olen niin itsekriittinen? Tuossa termi jonka olen oivaltanut oikeastaan vasta koulun alkamisen jälkeen. Olen aina tiennyt, etten ole varsinaisesti perfektionisti. Se ei ole ikinä tuntunut täysin minua ja oikkujani kuvailevalta sanalta, vaikka sitä on paljon paremman puutteessa käytetty. Itsekriittinen johon on sekoitettu hieman lievää OCD:tä. Sitä minä olen. Enkä näköjään ole itsekriittisyydessä yksin.

Rintsikka-artikkelista poimin yhden vinkin ja päällimmäisen shoppausinspiraation: magic wire -rintsikat. Niissä ei ole metallisia kaaritukia, ne on korvattu silikonisilla. Niitä pitää päästä kokeilemaan. Heti kun on varaa. Muutenkin pitäisi uudistaa alusvaatelaatikot niin rintsikoiden kuin (etenkin) pikkuhousujen osalta.

Avoimesti voin tässä nyt myöntää, että olen muuttunut viimeisen suhteen myötä sängyssä aivan totaalisesti. Siis päätin suhteen alussa, että koska tämä ihminen ei tiennyt minusta mitään, voin mennä yli oman mukavuusalueeni, kuin olisin aina ollutkin ulkona laatikosta. Tosin kerroin tästä sitten jossain vaiheessa sille toiselle puoliskolle, mikä vain avasi kommunikaation ja paransi asioita entisestään. Ihmiset, KOMMUNIKOIKAA! Myös sängyssä. ETENKIN SÄNGYSSÄ! Aaaanyway, kun käytännössä nollasta lähdin liikkeelle, kehityin monta askelta kerralla - siihen tarvittiin vain aktiivisuutta, oma-aloitteisuutta ja ITSEVARMUUTTA! Olisinpa tajunnut nämä jo vuosia aiemmin. Oh well! Pointtini tässä "paljastuksessa" oli Trendissä oleva toimittaja Venla Rossin juttu pornosta ja kiihottumisesta. Yhden vinkin poimin sieltä mieleeni ja se pitää ainakin käydä vilkaisemassa: herkku.com. Siellä on lukemani mukaan laaja valikoima harrastelijoiden kirjoittamia pornotarinoita. Valikoima on ilmainen ja "tarinoiden tyyli on ilahduttavasti roisimpi kuin -- 50 Shades of Grey."

Aina ei tarvitse tähdätä ylennykseen. Kaikkien ei tarvitse haluta ylennystä. Tämä työelämän artikkeli sai aivonystyräni töihin. Ylennyksen sijaan kannattaa tähdätä uralla etenemiseen, mikä voi tarkoittaa kaikkea lisähaasteista omien taitojen kartuttamiseen ja unelmatyöpaikan saamiseen. Ellet siis tietysti juurikin tähtää siihen ylennykseen. Itse olen nimenomaan liikkunut firmassa horisontaalisesti ja kartuttanut taitojani. Nyt voin sitten kutsua sitä etenemiseksi, vaikkei se tavallaan siltä tunnukaan. Eikä se oikeastaan sitä olekaan, koska tällä hetkellä työni on tulonlähde opiskelun ohella. Eteneminen tapahtuu siinä vaiheessa, kun saan opiskelun myötä alan töitä. Sitten voisin kokea edenneeni kohti tavoitteita, jotka epäilemättä asetan vasta vuoden parin päästä ja jotka tulevat muuttumaan matkan ja elämän edetessä. Mutta rauhoittava on se ajatus, joka tuolta Raisa Mattilan artikkelista nousi ajatuksiini: minun ei tarvitse haluta pomoksi, jos se ei tunnu omalta jutulta.

Note to self: hanki tai toivo joulupukilta polaroid-kamera. Omakuva-jutussa Annika Huurrekorven pikkupöydällä komeilee polaroid-kamera; sillä "otetut kuvat ovat digiajan ylellisyyttä". Se kamera on jo pitkään kummitellut "To Shop"-listallani. Ehkä joku kaunis päivä vihdoin omistan sellaisen.

Opettele seisomaan käsillä. Trendillä on asteittainen ohje siihen. Luin sen ja totesin, ettei kärsivällisyyteni riitä harjoittelemaan paria kertaa viikossa tuntia kerrallaan. Tai jos haluaisin oikeasti ja tosissani oppia tämän, jos se olisi intohimoni, niin sitten joo. Eli ehkei ongelmana olekaan kärsivällisyyteni tai edes motivaationi vaan se, ettei vaan kiinnosta niin paljoa tämä kyseinen taito. Riittää, kun osaan sen puolimatalassa altaassa niin pitkään, kuin hengittämättömyyttä kestää. :)

"Meditoiminen vähentää stressiä ja parantaa vastustuskykyä. Näillä ohjeilla levottominkin tyyppi kehittyy mielenhallintaguruksi." Tunnistitko itsesi tuossa viimeisestä kuvauksesta? Minä tunnistin. Ja ei, kärsivällisyyteni ei tässäkään riitä viine minuutin lotus-asennossa istumiseen saati sitten kuukauden harjoitteluun. Tai ehkä riittäisikin. Täytynee varmaan kokeilla joskus. Tosin mindfullnessharjottelu ilmeisesti muuttaa aivojen rakennetta ja vähentää stressiä. Harjoittelun myötä ihmisestä voi tulla myös myötätuntoisempi. No en ehkä halua, kun en nytkään välillä kestä ylitsevuotavaa empatiaani. Oikeasti. Esimerkiksi jos ystävälläni tai äidilläni tai jollain vastaavalla tippuu jätskipallo siitä vohvelista maahan, saan niin jäätävän myötätuntoaallon, ettei mitään järkeä. Minulle tulee niin ylitsepääsemättömän paha mieli sen ihmisen puolesta, että ihan itkettää, eikä ole mitään kamalampaa, mitä voisi tapahtua. Että näin...jos vaan yrittäisin meditoida säännöllisen epäsäännöllisesti.

Mokkapaloja, niitä mietin just eilen. Nyt luen Trendistä mokkabrownie-reseptiä. Pitänee kokeilla joku päivä tällä uudella reseptillä. Ja ruoasta puheen ollen, juteltiin tänään siellä tulevan bébén juhlistuksessa kaupassa käydessämme ystäväni kanssa, että pitäisi kokeilla enenmmän sesonkituotteita. Kokeilla rohkeasti uusia makuja, kuten nyt erilaiset kurpitsat, ja etsiä uusia reseptejä. Varsinkin kiinnostaa vinkki maustamattomasta jogurtista ja jostain keltaisesta vähän paprikan näköisestä makeasta hedelmästä, jonka nimeä en nyt tietenkään muista. Mutta tunnistan sen kaupassa, kun näen sen. Ehkä.

Aalto Women in Business -verkosto myös kolahti, vähän vielä töihin liittyen. Tuolla sanotaan, että "olemme (naiset) liian itsekriittisiä. Jos työpaikkailmoituksessa on kymmenen kohtaa, joista nainen täyttää kahdeksan, hän ajattelee olevansa epäpätevä. Kun mies täyttää niistä neljä, hän saattaa pitää itseään täydellisenä tehtävään." Siinä taas asia, jonka kyllä tunnistin itsessäni. "En osaa juurikaan ruotsia ja se on tässä vaatimuksena, en voi saada tätä, koska siellä on kuintekin joku pätevämpi hakija ja se varmasti osaa ruotsiakin."

Asioiden ihmeellinen museo pääsee "To Read" -listalleni. Kunhan vaan vielä saisin järkättyä aikaa kirjojenkin lukemiseen. Tai siis malttaisin järkätä sitä aikaa.

Siinäpä se mietteiden aarrearkku olikin. Nyt heittäydyn mielikuvitekseni ja alitajuntani valtakuntaan, kun silmäluomeni tuntuvat painavan parin elämän verran. Hyvää yötä! <3

Ei todellakaan täydessä Onnibussissa on niin mukava matkustaa
yötä myöten. Heitin itseni sivuttain penkkiriville, kyllä kelpasi olla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti