2014 - kokeilu

When Plan A doesn't work out - aikuisuuden tiellä (2014)

Hei kaikki! Ehkä joku teistä on joskus ollut, on nyt, tai tulee joskus olemaan samassa tilanteessa kuin itse olen nyt - aikuisuuden piti olla ihan selvä juttu, mutta suunnitelma A ei toteutunutkaan ja nyt kaikki on auki. Lapsuudesta voi olla vaikea päästää irti, kun ei tunne olevansa yhteiskunnan määrittelemä aikuinen.

Aikuistuminen on jännä juttu. Olen viimeisin puoli vuotta tehnyt päätöksiä, joiden ansioista marraskuiset 25-vuotissynttärini tuntuivat lähentelevän keski-iänkriisiä. Tiesin kuusivuotiaasta lähtien, että haluan isona asianajajaksi. Muuttaisin aikuisena opintojen jälkeen Yhdysvaltoihin, asuisin New Jerseyssä ja työskentelisin korkeassa rakennuksessa, joiden toimistoja ympäröi isot ikkunalasit ja toimistostani olisi näkymä, noh, hyvin pitkälle. Tiesin jopa, millaisin asunnon halusin, nähtyäni erään Unelmien poikamiehen kattohuoneiston TV:ssä.


Se oli unelmani. Lukion jälkeen kävin kokeilemassa oikiksen kokeita, jotta osaisin välivuoden jälkeen varautua tuleviin uusiin kokeisiin. Pääsin ammattikorkeakouluun peruutuspaikalta lukemaan liiketaloutta. Ihan vahingossa. Keskon 72 sivun vuosikertomuksestakin olin lukenut vain ensimmäisen kahden sivun tiivistelmän. Hätäisesti. En ollut aluksi edes menossa, kun en ollut kuullut puhelimessa, mihin kolmesta hakupaikasta olin päässyt ja olin päättänyt, etten haluakaan Malmille, jonne peruutuspaikka ihan varmasti oli suotu. Valmistuinkin sitten juhannusviikolla 2011 tradenomiksi, mutta sentään siitä ensimmäisestä hakupaikasta, Myyrmäen Evtekistä, joka fuksivuoden jälkeen olikin Metropolia. Ensimmäisenä opiskeluvuonna tein kolmen kuukauden pestin Ikanossa ja pari kuukautta myöhemmin aloitin Ikeassa, jossa olen yhä edelleen. Osaan vähän sitä sun tätä ja olen kiertänyt osastojen välillä, enkä pitkästytä teitä ansioluettelollani, mutta luulen, että CV:ssä olisi pikkuhiljaa hyvä lukea muutakin.

Ammattikorkea-aika sai aikuistumaan kyllä paljon. Fuksivuoden aikana uuden opiskelun aloittamisen lisäksi sain ajokortin ja kaksi työpaikkariviä CV:een. Kolmantena opiskeluvuonna käytännössä heittäydyin, tahtoisin kovasti sanoa ”junan alle”, mutta tyydyn itsenäistymiseen. Menin Italiaan vuodeksi vaihtoon. Aikuistumisesta ei oikein voi puhua, vaikka opinkin pyykkäämään, kokkaamaan kaasuliedellä, asumaan viiden italialaisen miehen kanssa (minkä lisäksi vuokraisäntämme näytti mafiosolta), avaamaan suihkun viemärin ja sulkemaan päävesijohtohanan niiden kahden tulvan aikana, jotka räjähtänyt lämminvesivaraaja ja lähes antiikkinen pyykinpesukone aiheuttivat. Opin siis olemaan vastuullinen ja itsenäinen, mutta en suinkaan aikuinen. Koti-ikävä ja kielen oppimisen vaikeus heittivät kapuloita rattaisiin melkein koko vuoden.

Mutta se on nyt mennyttä ja olen kahden ja puolen välivuoden aikana tajunnut, millaista aikuistuminen on. Se ei ole omilleen muuttamista eikä töissä käymistä, ei ainakaan minulle. Minulle aikuistuminen on pieniä asioita arjessa, asenteita ja elämän iloja. Ensimmäisen kerran tunsin sellaisen ”herran jestas, olen aikuinen”- olon, kun noin puolitoista vuotta sitten olin hankkinut parkkiruudun taloyhtiöni pihasta ja kävelin eräs ilta autoltani kotiovelle. Se tunne kutkutti vatsanpohjassa. Sain keväällä siirrettyä parkkiruutuni oveni eteen. Se tunne iskee vieläkin joskus. Ja se hymyilyttää. Sen jälkeen vasta, jo 2,5 vuotta asuttuani tässä kodissani, joskus mieleen hiipii sellainen ”minulla on ihan ikioma koti, ihan niin kuin aikuisilla”-tunne. Sekin hymyilyttää, varsinkin kun kädessä on lasillinen punaviiniä (joka on aikuisten juomaa) ja ympärillä kynttilöitä. Vaikka meinasinkin saada pienen ahdistuksen, kun minulle tarjottiin kaksi päivää hakemuksen lähettämisestä juuri sitä asuntoa, jonka olin aina halunnut, juuri sieltä mistä olin sen halunnut, asunnon saaminen ja kotoa pois muuttaminen ei tuntunut aikuiselta. Se tuntui itsenäiseltä, ihan niin kuin Rooman vuosi pari vuotta aikaisemmin, mutta paremmalta. Ja vaikka sain tradenomin paperin käteen melkein samalla viikolla, kun purin astialaatikkoa uudessa asunnossani, en tuntenut itseäni aikuiseksi. En oikeastaan edes ajatellut asiaa silloin.

Nyt valmistumisestani on jo kaksi ja puoli vuotta, olen yhä Ikeassa töissä, eikä minulla ole uutta opiskelupaikkaa. Olin koko syksyn jumissa ja totaalisen eksyksissä. Aikuistuminen alkoi tuntua ahdistavalta. Olin päättänyt saada uusia töitä. Oman alan töitä. Ja opiskelupaikan, josta valmistun markkinoinnin maisteriksi. Aloin hakea töitä. Ala-asteella kehitetty sähköpostiosoite (ja ne yli 4 000 viestiä siellä postissa) eivät enää riittäneet. Halusin vaikuttaa pätevältä ja viralliselta. Meinasin pyörtyä, kun lakkasin hengittämästä sillä hetkellä, kun piti paina ”vahvista uusi sähköpostiosoite”-nappia. Etunimi.sukunimi@ei-mikään-hello-kitty-sivusto.com, sen virallisemmaksi ei enää pääse. ”Tuntuu aikuiselta ja se ahdistaa.” Tai siis minä ajattelin, että tuntuu aikuiselta ja keuhkoni päättivät kipristyä kasaan. Miksi joku niin selvä ja helppo asia pelotti niin paljon?  Elämme tietotekniikan aikakautta ja kaikilla on sellainen sähköposti. Kaikilla aikuisilla. Sitten vielä työnhaku. Ja kaikki ne hylkäämiset. Ei tuntunut hirveän hyvältä.

Opiskelupaikkakin oli mielessä hyvin selkeänä ja vahvana. Ja sitten töissä tuli hattukilpailu. Nukuin noin tunnin, kun väsäsin koko yön hullua hattua. Siinä on liikkuvia osiakin. Ja voitin sen kilpailun. Minusta oli yhä tulossa markkinoinnin maisteri. Kunnes äitini sanoi jutelleensa pikkusiskoni kanssa siitä hatusta. Kuuluisin johonkin, jossa voisin tehdä kaikkea hullua ja askarrella ja olla luova, se oli kotituomio. Kerrankin joku uskoi minuun, kun väsäilen jotain. Ystävänikin olivat jo aiemmin alkaneet kannustaa korteissa ja sen sellaisissa. Lopputulos onkin nyt se, että aloin taas etsimään itseäni. Se kaikki alkaa TAAS alusta. Tätäkö aikuistuminen on? Minun piti olla tässä vaiheessa jo maisteri. Ja minulla olisi viisi vuotta aikaa järjestää elämäni loppuelämääni varten. Eli kun olin luopunut ajatuksesta tulla asianajajaksi ja olin hyväksynyt uuden tulevan identiteettini liiketoiminnan osaajana, olin aikatauluttanut elämäni uudelleen. Ennen kuin täytän 30, minulla olisi maisterin paperit (24-vuotiaana), olisin työskennellyt pari vuotta hyvässä yrityksessä hyvällä palkalla (26-v.), minulla olisi aviomies (27-v.) ja kolme lasta (käytännössä lapsi vuodessa). Eikä asiaa auta yhtään, että ystäväni ympärilläni menevät naimisiin ja pullauttelevat vauvoja (josta minulle tosin on siunaantunut ihana kummityttö, jota rakastan yli kaiken). Olen 25-vuotias ja ALOITAN ALUSTA! Etsin itseäni taas! Mutta tiedättekö, mikä on auttanut tähän aivan liian varhaiseen elämänvaihekriisiini? Sex and the City, Bridget Jones, Lipstick Jungle ja muut ihanat hömpötykset kera punaviinilasin.

Tässä blogissa yritän lieventää ikäkriisiäni ja ottaa elämäni haltuun. Pienillä teoilla ja niiden kautta isommilla teoilla. Ennen kaikkea haluan tehdä elämääni onnellisemmaksi uusilla asioilla ja mikäs sen parempi aika aloittaa uudet asiat kuin uusi vuosi...? ;)

Katsotaan siis, mitä vuosi 2014 ja loppuelämäni tuo tullessaan.

Uusi jännittävä vuosi 2014 ja 365 uutuutta

Päätin aloittaa blogin. Kortti- ja askartelublogin. Ja sitten idea laajeni elämään (ei sen laajempi aihealue). Tarkemmin ottaen aikuistumiseen. Ja sitten sain hienon idean – tai oikeastaan varastin sen elokuvasta Julia & Julie, kokkauksen sijaan paikoilla – koska osaan joskus olla hyvin laiska ja saamaton. Vapaa-aikani kuluu liian helposti ja usein kotona löhötessä. Ja koneella. Haluan saada itseni liikkeelle ja parantaa elämänlaatuani. Lähtökohtaisesti itseni ja oman hyvinvointini vuoksi; toki siitä hyötyvät sitten myös läheiseni. Niin se idea...

Vuonna 2014 teen joka päivä jotain uutta. Enkä nyt siis tarkoita uudella uunituoreen Cosmon lukemista, vaan ihan uusia asioita elämässäni. Joka päivä, jokaisena 365 päivänä, koen jotain uutta. Se voi olla myös jotain ihan pientä, kuten uusien keksien leipominen (joita en koskaan ole syönyt) tai uuden idean keksiminen. Huomatkaa, etten hae pieniä, helppoja asioita, sillä teen tämän kuitenkin itseni takia ja tarkoitus on saada minut liikkeelle, etenkin fyysisesti, mutta suotakoon muutama aivoliikuntapäiväkin.

Sen lisäksi, että teen kortteja ja askarteluja ja yritän selvitä aikuistumisesta ja kerron niistä kaikesta täällä, pääsette lukemaan myös uusista ja (toivottavasti) ihanista kokemuksista. Minulla on jo muutama ihan tietty juttu mietittynä, mutta tein myös alustavaa listaa, mitä kaikkea kivaa voi kokeilla ja joistain aihealueista saa (ja haluankin saada) monelle päivälle uuden jutun.
  • paikka; puisto, kauppa, ravintola tai kaupunki tai jopa maa
  • ruoka; tutussa ravintolassa (Amarillo ei kelpaa!) tai uudessakin, pyrin mukavuusalueeni ulkopuolelle tai uusia kokkaus- ja leivontaelämyksiä (näitä aion paljon, teen ihan liian vähän ruokaa kotona)
  • tapahtuma; konsertti, messut (yleensä käyn vain messukeskuksessa, joten uusissa messupaikoissa, ihania messuja muissa kaupungeissa ja jopa maissa)
  • urheilulaji; olen jo pitkään halunnut kokeilla balettia ja seinäkiipeilyä – mielellään erikseen. Vesijuoksuun olen jo lupautunut.
  • ihminen/ystävä; pelkkä esittely ei riitä, täytyy käydä keskustelua ja ennen kaikkea hakeutua tällaisiin keskusteluihin uusien ihmisten kanssa, joista voi sitten kirjoittaa täällä
  • act of courage; omien rajojen koettelua ja tuntemattomaan hyppäämistä
  • näkökulma; vastakkainasetteluja (köyhä-rikas) ja päivä jonkunlaisena ja sen sellaista – tämä poikii luultavasti uusia ideoita, esim. kun ei ole rahaa, mutta haluaisi jotain nättiä, toteutan sen sitten itse tms.
  • vaate; joskus kaupasta ostetusta uudesta vaatekappaleesta vaan tulee ihan mielettömän hyvä mieli, mutta olen päättänyt kehottaa äitiäni opettaa minut uudestaan ompelemaan
  • kirja; uusia genrejä tai yleensäkin kirjan loppuun pääseminen, mihin minulla ei ole pitkään aikaan ollut aikaa (hylly on kuitenkin täynnä koskemattomia kirjoja) ja uusi kokemus koskee päivää, jolloin saan kirjan päätökseen
  • elokuva; haluaisin keskittyä tässä enemmänkin vanhoihin klassikoihin, joita minulle suositellaan, mutta joita harvoin muistan katsoa, voisin pitää vaikka jonain viikkona joka ilta tietyn ohjaajan leffaillan tms.
  • drinkki; taas liittyy tutun ja turvallisen (vaikkakin hyvän) ylittämiseen, ties vaikka löytäisin uuden lempidrinkkini, oli se sitten baarimikon käsien tuotos tai ihan oman kotishakerin
  • työ/kurssi; koulu varsinkin on nyt hyvin ajankohtainen aihe omassa elämässäni, tosin niin on kyllä työtkin
  • taito; lelujen, korien ja vauvanvaatteiden virkkaus ja neulominen ovat heti päällimmäiset ajatukset
Tästä tulee jännittävä vuosi. Paljon on jo suunniteltu valmiiksi. Pari matkaa ja ravintolakäyntiä ja ruokalajeja. Osoitteessani asustaa geokätköilijä, joka yrittää saada minut hullaantumaan kyseiseen harrastukseen. Katsotaan kuinka käy. Ja olemme samaisen kätköilijän kanssa päättäneet pitää ruokateemailtoja. Järjestämme kerran kuussa teemaillan, johon kokkaamme erinäisiä ruokia tietystä maasta - kokonaisista annoksista maistelulautasiin. Järjestämme illan (useimmiten) ystäväpariskunnan kanssa - me hoidamme ruoan, vieraat tuovat teemaan sopivat juomat. Ja sitten järjestämme myös satunnaisesti samalla idealla toimivia aamiaisia, kahvitteluja, brunsseja ja sen sellaista. Omnom!

Geokätköilyn myötä löytyy varmasti hienoja uusia paikkoja. Haluaisin myös löytää paikan, josta otan kuvan jokaisena vuodenaikana, tasan kolmen kuukauden välein. Aion nyt etsiä sen paikan ja samalla odotella lumen tuloa. Kenties etsintäreissuilta löytyy myös inspiraatiota kortteihin.

Kirjoja yritän lukea yhden viikossa. Se on minulle ja aikataululleni paljon, mutta elämäni haltuun ottamisessa ei ole kyse ainoastaan ulos pääsemisestä ja liikkumisesta, vaan myös pienen hetken ottamisesta vain itselleni, ilman stressiä ja hötkeltämistä. En osaa rauhoittua - vaikka vapaa-aikani kuluu kotona "löhöämiseen", kuten aiemmin mainitsin, minun löhöäminen tarkoittaa kuitenkin aina jonkun stressaamista ja syyllisyyden tunnetta, että pitäisi olla tekemässä jotain aivan muuta ja paljon tärkeämpää. Joten yritän ottaa aikaa itselleni, jotta voin vain syventyä kirjaan. Sunnuntaisin yritän saada kirjat päätökseen - silloinhan se jumalakin lepäsi, eikö? ;) 52 kirjaa vuodessa ei kuulostaa todellakaan pahalta. Ainakaan nyt.

Kirjoitan myös parhaani mukaan arvosteluja tekemistäni asioista. Kirjaan ylös odotuksia ja niiden toteutumista. Selvitän myös taustoja, jos niille on aihetta (museoista, näyttelyistä, rakennuksista, elokuvista jne.) Haluan samalla sivistää itseäni ja saan jotain opettavaista tekemistä, kun en ole koulussa (vielä).

52 asiaa vuodessa/kerra viikossa ei kuulosta ollenkaan pahalta. Edes "joka päivä vuoden ajan" ei kuulosta NIIN pahalta. Mutta 365 uutta asiaa vuodessa kuulostaa jo haasteelta. Mutta se on tavoite, jonka eteen olen valmis haastamaan itseni. Siitähän tässä on kyse - omien mukavuusalueiden ylittämisestä, uusien ja jännittävien asioiden löytämisestä ja ennen kaikkea elämänlaadun parantamisesta.


Tavoitteita sekä inspiraation ja motivaation lähteitä kannattaa laitta esille. Ne voi myös kirjoittaa, jos ei jaksa leikkaa-liimaa-askarrella. Nämä nyt lähinnä edustavat naiseutta, asenteita ja tavoitteellista vartaloa, mutta aion tehdä uusia, monia, eri asioille elämässäni. Ja luultavasti yhden ison, jossa yhdistyvät kaikki tavoitteeni ja muuten vaan nättejä juttuja. :) Siitäkin syystä aioin tehdä uudet, että tuon ylemmän poistin juuri seinältä, siihen tulee kaappi ja alempi on parin vuoden takainen luonnos lehtileikegollaashista, en ikinä liimannut paloja paikalleen.

Tästä tulee jännittävä vuosi. Toivottavasti vuosi 2014 on teillekin yhtä elämyksellinen ja jopa enemmän.

1 Geokätköilijät minä ja hän

Tästä lähti vuosi 2014 käyntiin. Vuoden ensimmäisen päivän uusi juttu oli geokätköily. Itseasiassa vähän vahingossa. Ei minulla vielä mitään tunnuksia ole, mutta tuleville tunnuksille on jo kolme löydöstä valmiina. Ensimmäinen kätkö löytyi ihan läheltä lapsuudenkotiani. Metsästä jonka vierestä (ja tavallaan läpi) olen kulkenut koko pienen ikäni järvelle. Monta kertaa vuodessa. Mutta en koskaan, koko 18 vuoden siellä asumisen aikana, ole poikennut metsän läpi vievältä tieltä metsään. Nyt poikkesin. Sekin oli jo ensimmäinen kerta jossakin.

Kätköilemään lähdössä                                        "Oi ku se on niin innoissaan etsimässä lähikätköjä", intoili hän.


Ulkoilu teki todella hyvää ja sehän tässä olikin pointti - olla löhöilemättä kotona ja koneella ja reippailla ulkona. Se olikin sitten ihan kivaa. Geokätköily siis. Ekalla kätköllä olin enemmän innoissani itse laatikosta kuin sen löytämisestä. Toinen kätkö oli jo vähän jännempi. Ja kolmas kätkö olikin kiva, kun (kaiken turhautumisen jälkeen) se olikin siistissä paikassa. Ja minä huomasin sen. And it was seriously cool! :D

Kyllä siitä sellainen pieni harrastus saattaa tullakin. Ainakin annan geokätköilylle nyt tämän vuoden aikaa. Ja retkikuntamme osapuolelle 'hän', joka niin kovasti yrittää vakuutella ja innostaa minua kätköilemään. Ja toki olemme jo ystäväpariskunnan kanssa suunnitelleet, että lähdetään päiväreissuille Tallinnaan ja Tukholmaan - ihan vaan geokätköilemään. New places here I come!

Alunperin ulkoilun tarkoituksena oli näyttää omia lapsuuden koulureittejä ja ala-yläkoulut tuolle hänelle. Siitä tuli sitten samalla kätköilyreissu. Kotimatkalla kävelimme ohi paikasta, jonka ajattelin olevan täydellinen kätköpaikka. Mutta kappas, siellä ei ole mitään. Kukaan ei ole hyödyntänyt sitä. Kunhan teen tunnukset kätköilyyn, aion hyödyntää sen paikan. Haluan vain päästä taiteilemaan laatikkoa. Ja sitä vihkoa sinne sisälle. THIII!!!

Tällä oli kyllä todella mukavaa aloittaa uusi toiveiden, unelmien, reippailun, terveyden ja innostuksen vuosi 2014.

2 Breakfast at Tiffany's ♥ and board games

Päivä kaksi ei alkanut ihan toivotulla tavalla (salilla), mutta aamua piristi tuleva loppupäivä ihanassa seurassa. Lunastin samalla syntymäpäivälahjani: Breakfast at Tiffany's ja skumppaa. Tyttöjen elokuvahetken ja pinkin skumpan jälkeen saimme myös miesseuraa molempien siipoista. Toinen teki sitä niin mielettömän hyvää kirsikkatomaatti-mozzarella-rucolapizzaa, josta olemme sen ensimmäisen kerran jälkeen jaksaneet unelmoida.

Pääsin pelamaan myös kahta minulle täysin uutta peliä - MAHTAVAA!!! Eläinpyramidissa kasattiin puisia eläimiä päällekkäin, suoritettiin tehtäväkortteja ja yritettiin olla kaatamatta kasaa. Yksinkertaista, mutta nerokasta! :D Seuraava peli oli Lego Creationary. Se on kuin Pictionary (piirrä ja arvaa), mutta piirtämisen sijaan rakennetaan legoilla ja kaikki saavat arvata. Tykkäsin tosi paljon. Nämä pelit haluan hyllyyni.


* Kahvinurkka *

Breakfast at Tiffany's perustuu löyhästi Truman Capoten novelliin ja elokuvan ensi-ilta oli vuonna 1961. Maailmalla tunnettu kappale Moonriver (säv. Henry Mancini, san. Johnny Mercer) on lähtöisin tästä elokuvasta. Elokuvan musiikki (Mancini) ja Moonriver saivat Oscarit. Ja ajatella että Moonriver melkein leikattiin pois.

Capote itse halusi alunperin Marilyn Monroen elokuvan pääosaan - novellissakin Holly Golightly oli kuvattu Monroen kaltaiseksi. Elokuvahahmoakin ruvettiin kehittämään Monroen ympärille, kunnes tämä kieltäytyi osasta. Audrey Hepburn palkattiin tilalle ja hän voitti parhaan naispääosan Golden Globen ja oli ehdolla parhaasta naispääosasta Oscareissa.

Elokuvassa Holly Golightly polttaa savuketta ylipitkän savukeholkin läpi. Holkkia pidetään yhtenä 1900-luvun Amerikan elokuvateollisuuden "ikonikuvana". Onhan se hyvin tunnistettava ja hieno esine.

<<Lähde: Wikipedia>>

* Tykätykset *

Minulla ei juurikaan ollut odotuksia elokuvalle. Tietenkin toivoin sen olevan hyvä - sehän on kuitenkin klassikko ja kaikkea. Ja Audry Hepburn on vaan ihana. Ensimmäisen viiden minuutin aikana ajattelin, että "oi, tästä tulee taatusti yksi lempielokuvistani". Ja sitten elokuvan luonne muuttui. Breakfast at Tiffany's oli ihan erilainen, kuin olin odottanut (vaikka mitään huimia odotuksia ei ollutkaan, enkä tiennyt yhtään, mistä elokuva kertoo). Hyvä se silti oli. Ja yllättävä. Elokuva kätki sisälleen monta juonenkäännettä, mutta pysyi silti hyvin kasassa. Kuvaus oli ilahduttava ja ajoittain kepeä, kuten yleisesti Hepburnin elokuvilta odotan.

Viimeisin näkemäni Hepburnin elokuva oli My Fair Lady, musikaali, oletin että tämäkin olisi. Yllätyin, kun ainoaksi lauluksi jäi Hepburnin laulama Moonriver. Tosin elokuvan musiikki oli kyllä muuten oikein jännittävää ja se toi kohtauksiin mukavaa keveyttä. Seuraavaksi listallamme on Funny Face. Katsomme siis ystäväni kanssa Audrey Hepburnin elokuvia (ja muista klassikoita), mutta koska aikataulut eivät mene helposti yksiin, elokuvailtojen välissä saattaa helposti olla vuosi tai pari. Toivottavasti pääsemme Funny Facen pariin vielä tänä vuonna. ;) Sen odotan olevan enemmän My Fair Ladyn oloinen. Musikaali. Kepeä.

Vielä sananen iki-ihanasta Audrey Hepburnista. Breakfast at Tiffany'ssa hän oli niin kaunis. Hepburn on kaunis, mutta tänään näin hänet jotenkin uusin silmin. Toki roolikin oli aivan erilainen kuin My Fair Ladyssa, josta muistan hänet parhaiten ja tässä elokuvassa hän kantoi itsensä aivan erilailla. Itsevarma, viaton, suloinen. Sellainen oli Holly Golightly, sellainen Audreysta kuoriutui.

Ja vielä loppuun tykätys. Arvostelen tässä nyt samalla muutkin Hepburnin elokuvat, jotka olen nähnyt.

  • Sabrina ♥ (lapsuuden muistikuvan perusteella, en pitänyt kummastakaan versiosta, mutta olen päättänyt antaa elokuvalle vielä yhden mahdollisuuden)
  • Roman Holiday ♥♥♥ (tässäkin hatara muistikuva, joka vaatii revanssin)
  • My Fair Lady ♥♥♥♥
  • Breakfast at Tiffany's ♥♥♥♥
Suosittelen elokuvaa ehdottomasti kaikille romantiikan nälkäisille. Varatkaa lasi kuplivaa ja nauttikaa elokuvasta hyvässä seurassa.

3 Soup 'n muffins

Vuoden kolmas päivä on kohta pulkassa. Perjantai. Ei tunnu yhtään perjantailta. Olin päättänyt, että viimeisen lomapäivän kunniaksi teen ruokaa. Se on päivän 'uusi juttu'. Ja tällainen kotijuttu olikin ihan hyvä, kun aamupäivän salilta tulin sitten pistävän kivun saattelemana. Olenkin ollut sitten melkein koko loppupäivän sängyssä. Vähän vihloo aika ajoin ja päällimmäinen ajatus on "I'm way too young for this shit." Mutta onneksi valitsemani ruoka osoittautuikin sitten ehkä helpoimmaksi ruoaksi kokata ikinä.

Reseptin otsikossa lukee Kookos-tomaattikeitto. Lähdettä en nyt millään löydä - mitähän mahdoin aiemmin googlettaa. Kookosreseptejä voitte nähdä enemmänkin lähiaikoina - hän pitää kookoksesta ja minäkin olen tykästynyt, joten...

:: Ainekset ::
1 tlk murskattuja tomaatteja (500g)
1 tlk kookosmaitoa (400g)
½ dl aurinkokuivattuja tomaatteja silputtuina
1 rkl sitruunamehua (leikkasin sitruunan kahtia ja puristin hiukkasen mehua toisesta puolikkaasta)
1 tl tuoretta inkivääriä raastettuna (tämän jätin pois)
1 rkl tuoretta korianteria tai persiljaa silputtuna (tämänkin jätin pois)

:: Valmistusohje (aikalailla turha osio tässä reseptissä) ::
Sekoita aineet ja kuumenna keitto varovasti. Ripota pinnalle tuoreita yrttejä (joita en käyttänyt koko keitossa). Eli käytännössä aineet vain kaadetaan kattilaan ja käännetään levy päälle. Oi anteeksi, onhan tässä oikeasti yksi vaihe, jota ei edes alkuperäisessä reseptissä mainita - pilko aurinkokuivatut tomaatit (ja yrtit ja raasta inkivääri).

* Tykätykset *
Keitto oli valmis alle puolen tunnin. Ja olihan se kyllä hyvää. Kolmen sydämen arvoinen, sanoisin. Ehkä jopa neljän. Antaisin 3,5, jos voisin. Eli ♥♥♥, siihen päädyn. Keiton juuri valmistuttua hän tuli töistä kotiin. Ja hänen mukaansa vetää vertoja jopa La Famiglian tomaattimozzarellakeitolle (jota olemme viimeisen parin viikon aikana käyneet syömässä jo kahdesta). Itse menisin silti vielä La Famigliaan nauttimaan keitosta (♥♥♥♥♥, niin hyvää se vaan on!) Mutta luulisin, että hän antaisi puheiden perusteella arvosanaksi neljä tai 4,5 sydäntä. Ja hyvä juttu tässä keitossa on myös sen hinta (varsinkin jos jättää yrtit ja inkiväärin, varsinkin näin talviaikaan, kaupan hyllyille). Nopea, hyvä ja edullinen.

Ja tosiaan, blogin otsikossa lukee myös "muffins". No kun tuli sellainen hassu pikkunälkä ja vähän makeanhammastakin kolotti. Hän oli lähdössä käymään ulkona, mutta paluuta kaupan kautta saisin odotella vieläkin, joten päätin tehdä itse jotain. Kerrankin minulla oli kylmässä jotain hyvää. Nimittäin pakastevadelmia ja valkosuklaata leivontaan. Maitoakin sattuu kerrankin löytymään. Ja perusleivontatarpeet.

Muffinsseja teki mieli. Meinasin tehdä paria erilaista, mutta päädyin sitten vain yhtiin. Selasin The Book.fin Kuppikakut ja muffinit -kirjaa ja kaikista ihanista vaihtoehdoista valitsin Marja-valkosuklaamuffinit.

:: Ainekset :: (12 kpl)
315 g vehnäjauhoja
2½ tl leivinjauhetta
110 g fariinisokeria
95 g valkosuklaamuruja
2 kevyesti vatkattua kananmunaa
2½ dl maitoa
1¼ dl kasviöljyä (käytin rypsiöljyä)
190 g pakastemarjoja (tässä tapauksessa vadelmia)
tomusokeria sirottelemiseen (skippasin tämän)

:: Valmistus ::
Kuumenna uuni 200 asteeseen. Voitele muffinipelti tai käytä paperivuokia.
Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää kananmunat, maito ja öljy. Sekoita tasaiseksi. Lisää marjat.
→ Huom! Olin ehkä pikkuisen hätäinen ja tein vähän omalla tavalla:
1. munat, maito ja öljy 2. kuivat aineet sekaan (fariinisokeri on inhottava 
leivonta-aine) 3. sekoitin marjat aika raisusti sekaan, ne pitäis nostella, 
jotta ne eivät hajoaisi, eikä taikina vettyisi niin paljoa ja HUOM! 4. lisäsin 
oman lisäaineen: loraus Amarulaa. Saatoin lorauttaa ihan hitusen liikaa...
tuli vähän liian vetelä taikina, ei tahdo oikein paistua. 
Jaa taikina tasaisesti vuokiin. Kypsennä 20 minuuttia. Jäähdytä ja tarjoile (ripottele tomusokeria päälle).

* Tykätykset *
Noooooh, mites tämän nyt sanoisi. Pitäisi varmaan laittaa uuniin vielä viideksi minuutiksi, tosin en tiedä auttaisiko se mitään. Amarulan olisi tosiaan voinut jättää vähemmälle tai kokonaan pois. Hetken päähänpisto. Muuten maultaan ihan jees. Pitänee tehdä joku toinen päivä uudestaan ihan oikeaoppisesti. Ehkä sitten sydämet nousee näistä: ♥♥. Mutta eipähän ole kuivaa. ;) Ja onneksi nämä muffinssit eivät olleetkaan se päivän oikea juttu.

Huomenna sitten takaisin töihin kahden viikon loman jälkeen. Ainakin toivottavasti tämä vihlova pistäminen häviää yön aikana. Ja ehkä yön aikana keksin myös huomiselle 'uuden jutun'. Hyvää yötä!

4 Geokätköilijä susilam

Lauantaiaamu. Salille mars. Selkä ei oikein tykännyt tästä(kään) reissusta, joten käynti jäi hieman lyhyeksi. Mutta aamupalaksi murun tekemää munakasta ja kahvi mahtavalla uudella Nespresson kapselikoneella. En juo kahvia, mutta nyt opettelen ja koneen mukana tulleesta 16 kapselin paketista saa hyviä päivän uutuuksia maistiaisiksi. Teen latteja ja etsin hyvää kahvia, johon voisin sitten langeta. Parasta tässä on, että saan maistettua aina kaksi kerrallaan, kun teen murulle toisen makuisen latten. Ja jos en tykkää omastani, muruni saa kunnon kofeiiniannoksen kahdesta kupillisesta. ;) Tällä kertaa keitin itselleni Rosabaya de Colombian. Se oli tähän mennessä paras, mutta etsintä jatkuu vielä.

Ensimmäinen päivä töissä loman jälkeen. Voitte varmaan kuvitella, kuinka innoissani menin töihin kahden viikon loman jälkeen vuoden ensimmäisen (RUUHKA)lauantaina. Onneksi suhteellisen rankan työpäivän jälkeen kännykkääni oli saapunut viesti Linnealta, josko haluaisin lähteä pikku iltakätköilylle. Kotiin päästyäni teimme murun kanssa päätoksen, että pakkohan ulos on päästä ja hyvässä seurassakin vielä. Ruokaa nassuun, pikasiivous ja (kunhan ystävämme saapuivat) geokätköilemään. Toki loin itselleni tunnukset ennen sitä: susilam = Susi I am. Ja kätköilyseurueeseemme kuuluivat minun ja muruni lisäksi Linnea, hänen miehensä Tuomas ja heidän urhea pentunsa Pöly. Tosin Pöly loukkaantui, kun hänen annettiin kastua.

Päivän uutuudet liittyivätkin geokätköilyyn: tunnukset, kätköilyä (tällä) porukalla ja tietysti taas muutama uusi paikka. Suurimmaksi osaksi olin ympäristöön jo tutustunut, mutta tuli vähän kiivettyä kalliolla, tehtyä lähempää tuttavuutta tuuheiden pikkukuusten kanssa lähimetsässä ja nähtyä maamerkki, jonka ohi olen muutaman kerran kävellyt, mutten koskaan huomannut. Joskus sitä ei vain näe, ellei sitä osaa etsiä.


Koko kätköilyillan voi oikeastaan tiivistää muutamaan sitaattiin illan ajalta. Olimme siis murun kanssa kartoittaneet valmiiksi kymmenen kätkön reitin.

  1. Ensin piti tietysti laittaa asianmukaiset vaatteet eli reisitaskuhame! xD
  2. Ensimmäisen kätkön jälkeen suuntasimme kohti Ilolan ABC:tä: "Tuolla jossain alikulkusillan kupeessa käännymme."
  3. Siinä intoillen sitten metsässä rämpiessä sateessa ja hankalassa maastossa, tuli vaan todettua, että "Ou mai gaad, tässähän saattaa jopa laihtua!" kun kätköilee paljon.
  4. Kaikilla oli kunnon taskulamput mukana. Paitsi minulla. Omani näytti kuulakärkikynältä ja se kaipasi kipeästi paristojen uusimista. Lampusta tuli pieni kusinen valo, siis sellainen laiha kusenkeltainen valokeila, jollaisessa uudet koomikot heittävät ensimmäisen keikkansa.
  5. Ja siellä metsässä rämpiessämme, muruni käveli takanani: "Oon nyt hetken osottanut tällä valolla (siis kunnon lampulla) Susan persettä." Linnea: "Vähän lisämotivaatiota, heh!" Muru: "Joo, seuraa tota!"
  6. Olimme viimein kävelemässä viimeiseltä rastilta meille, aivan litimärkinä sateesta. Siinä kävellessä vitsailtiin. Tuomas: "Voin lopettaa (kätköily) koska vaan." Me muut: "...ja kolme tuntia myöhemmin." Tämä reissuhan venähti kolmeen tuntiin.
  7. Linnea: "Mä en enää ikinä tekstaa sulle, et lähetsä pikku geokätköilylle." Tässä odottelen jo seuraavaa kertaa. ;)
  8. Meille päästyämme laitoin teetä, tarjoilin muffinsseja (juurikin niitä edellisenä päivänä tekemiäni) ja kiipesin istumaan paikalle, jolle pääsemiseen normaalisti vaaditaan pöydän siirtämistä. Pääsin viimein istumaan: "En tiedä, oliko niin fiksua kiivetä tänne, mutta kiipesin kuitenkin." Tuomaksen mukaan olen nyt omaksunut geokätköilijän identiteetin.
  9. Ja (rankan mutta viihdyttävän) kätköilyillan päätteeksi kaikkien vitsailujen seasta nouse Tuomaksen puujalkavitsikukkanen: "Addiktoituneimmat geokätköilijät joutuvat lähtemään geokatkolle."
Kaiken kaikkiaan oli oikein viihdyttävä ja mukava ilta. Ja söpöintä oli ehdottomasti Pöly, joka ei yhtään tykännyt kastumisesta sateessa. Sisälle päästyämme Pöly hyppi ja loikki innoissaan - JES! lämmintä ja kuivaa...! En ole koskaan nähnyt onnellisempaa koiraa. ♥

Kiitos illasta PölyEzio ja espen23.

5 Piparkakkukakkua ja kätköilyturhautumista

Sunnuntai. Onneksi ei ole töitä. Nukuttiin murun kanssa aika pitkään. Hirveästi piti lähteä kätköilemään puolen päivän aikoihin. Oltaisiin kävelty porukoilleni ja etsitty kätköt siitä matkan varrelta. Nooo päästiin liikenteeseen sitten siinä kahta vailla viisi. Viideltä piti olla jo ruokapöydässä. Ei siis kätköilyjä. Ajettiin vaan tankkauksen kautta syömään. Onneksi asutaan lähekkäin.

Jälkiruokapöydässä olikin sitten jotain uutta. Päivän uutuus, makuelämys. Äiti oli tehnyt kakkua, jota hän ilmeisesti teki paljonkin ennen siskoni ja minun syntymistä. No nyt hän teki sitä meillekin. Piparkakkukakku. Jännä, mutta hyvä.

Ruokailun jälkeen päätimme kuitenkin lähteä kätköilemään. Siskoni suostuttelimme mukaan ulkoilemaan ja hänen kaverinsa lähti myös. Yritimme saada nämä epäkätköilijämme innostumaan harrastuksesta. Ja olihan meillä kyllä oikein mukavaa. Yksi kätkö kyllä turhautti PALJON. Ei löytynyt. Mutta aiomme vielä löytää sen. Ei se nyt NIIN vaikea voi olla. Murh!

Taas löytyi muutama uusi paikka päivän uutuuksien listaan. Ja löysin ensimmäistä kertaa kätköstä matkailevan bugin. Parin päivän päästä saan laittaa sen johonkin toiseen kätköön - olkoon se sen päivän uutuus. Ennen kätköilyä tein meidän kätköilyreppuun (voi kyllä, meillä on nyt sellainenkin) pahvisen kirjoitusalusta, johon teippasin vielä koodauskirjaimet. Kätsy, sanoisin. Ja kuten kuvasta näkyy, retkellämme pääsimme ihastelemaan ihanaa iltamaisemaa myllylle (maisema on hyvin tuttu siskolleni ja minulle lapsuudestamme). Ja vielä siskoni ulkoilua innostuneena odotellessa päätti vähän leikkiä taskulampulla. :P


Tiedän, että olen nyt tässä intoillut aikalailla tästä geokätköilystä ja nämä ensimmäiset viisi päivää ovat olleet aika kätköilypainotteisia. Lupaan, että vuoden edetessä kirjoitan paljon muustakin. Paljon isommasta. Ja tärkeämmästä. Noin niinkuin elämän ja tulevaisuuden kannalta. Mutta nyt geokätköily kuitenkin yhdistää minut ystäviin ja saa minut ulkoilemaan. And that's important too. ;)

6 Kätköilyä paloasemalla

Loppiainen. Kaikille kiva vapaapäivä. Ei mutta mehän ollaan auki. Ja minä olen töissä. No onneksi meillä Småssa oli rauhallinen päivä, niin kerkesin siivoamaan meidän varaston. Jee! :D Mutta työpäivähän loppui onneksi jo kuudelta, joten sen jälkeen kerkesi vielä hyvin käydä kätköilemässä ihan vähän.

Käytiin ensin hakemassa pari taskulamppua porukoilta ja paluumatkalla ajettiin sen edellispäivän hukkaan jääneen kätkön kautta. Kun siis eihän se nyt NIIN vaikea voi olla löytää. Eihän?! No ei löytynyt vieläkään, ei sitten millään. Mutta me ei todellakaan aiota luovuttaa - se löytyy. Sen on pakko löytyä! Vielä joku kaunis päivä.

Mutta päivän uutuutena näin Havukosken paloaseman. Se on ihan kodin lähellä, mutta en ikinä ollut käynyt sitä Nestettä ja Koivun toimista pidemmällä. Sehän on kyllä muutenkin aika uusi rakennus. Ja olihan se sen näköinenkin. Ja hieno. Kesäisin on varmaan kiva grillata porukalla sillä isolla grillillä, jonka näimme siellä lasitetulla parvekkeella. Toivottavasti vaan hälytys ei tule kesken pihvin.

Oi nammm...pihviä *drool*! Nyt tuli nälkä. :)


7 Ja taas...pieni kätköily

Lupaan tehdä huomenna jotain muuta uutta, kuin kätköillä. Mutta tänään sain vähän kiipeillä kalliolla sillan kupeessa ja vältellä katseita tien varressa. Neljä kätköä löysimme murun kanssa ja olimme ihan litimärkiä reissun jälkeen, kiitos räntäsateen. Ei mitään sen ihmeellisempää. Tänään kylläkin voin sanoa, että olen jopa onnellinen tuosta räntäsateesta. Se on viittaus lumeen. Pieni vihje, toivon kipinä. Jos nyt edes kerran saataisi lunta oikein kunnolla tänä talvena. Ja että se kestäisi monta päivää. Olisi kiva päästä pulkkamäkeen. Ja luistelemaan. Aamua odotellessa. Ehkä maa on valkoinen. ♥


8 Couscous namnam salaattia

Mieleni tekee couscousia. Kauppareissu olisi kyllä edessä. Yksi soitto ja couscous on kauppalistalla. Hmm... mitähän siitä sitten tekisi? Google! Salaatti olisi helppo, mutta ehkä jotain...nääh, salaatti. Salaattia ei sitten sen kummemmin tarvinnutkaan googletella.

Tehtiin sitten oikein kunnon satsi sitä salaattia. En olekaan koskaan aiemmin valmistanut couscousista mitään. NAMM! Oli kyllä niiin nannaa! ♥ Tein vieläpä kahteen astiaan, kun yhteen ei mahtunut. Ei edes tuohon isoon popcorn-kulhoon. :P

Couscous-salaatti (todella iso satsi, puolet tästä riittää pariksi päiväksi)
Rasiallinen (~500 g) couscousia
1 kasvisliemikuutio
1 iso punasipuli
½ rasiallista aurinkokuivattuja tomaatteja
1 rasiallinen kirsikkatomaatteja
½ rasiallista kiinteitä (pieniä ja siemenettömiä) tummia rypäleitä
1 nippu tuoretta rucolaa
1 tuorekurkku
1 mozzarella
2 kermaviiliä
sinappia
currya

Valmista couscous: keitä 6-7 dl vettä ja kaada kulhoon. Liuota sekaan 1 kasvisliemikuutio. Lisää couscous (n. 6 dl). Laita kulholle kansi/lautanen päälle ja anna hautua viitisen minuuttia.
Pilko punasipuli ja laita paistumaan pannulle (käytä öljynä aurinkokuivattujen tomaattien öljyä). Pilko aurinkoikuivatut tomaatit ja heitä sipuleiden kaveriksi paistumaan. Pilko kirsikkatomaatit ja heitä samaan pannuun. Voit antaa paistua välillä sekoittaen muiden työvaiheiden ajan. Pannulle muodostuu "mössö".
Pese ja pilko rypäleet, rucola, kurkku ja mozzarella.
Tee kastike: Avaa kermaviili. Lisää sinappia ja currya oman maun mukaan. Itse tykkään lorauttaa kunnolla sinappia ja maustaa vähän currylla. (Tällä kertaa laitoin vain yhden kermaviilin, kaksi olisi varmaan parempi.)
Sekoita lopuksi kaikki aineet keskenään ja kaada sekaan vielä loput öljyt aurinkokuivatuista tomaateista.

Odotukset olivat kovat, mutta maku oli vieläkin parempi. Muru auttoi myös, pilkkoi kaiken. Vaikka oma kokkaus olikin, niin ehdottomasti ♥♥♥♥♥ arvosteluasteikollani.

Ruoka maistui oikein hyvältä siinä katsellessa Under the Domea. Sitten nukkumaan. Ai mutta uni ei vaan tullutkaan. Ei sitten ollenkaan. Yritin. Ei auttanut. Lopuksi turhauduin pyörimiseen ja menin keittiön pöydän ääreen täyttelemään upouutta seinäkalenteriani vuodelle 2014. Couscous-salaatin lisäksi kalenteri oli päivän uutuus. Ei siksi, etteikö minulla olisi seinäkalenteria ollut (ainahan minulla on), vaan koska se oli sellainen perhekalenteri. SELLAISTA minulla ei ole koskaan ollut. Ihana Gorjus!

Niin ja ostinhan minä päivällä myös viiksijuttuja Accessorizesta. Olin kuolannut tuota viiksijoulukuusenkortistetta jo kauan sitten, mutta unohtanut koko jutun. Nyt ostin sen sitten alesta. ;) Ja pari arkkia tarrojakin lähti mukaan. "Siitä se ajatus sitten lähtikin"-hengessä sain inspiraation. Katsotaan, mihin ajan kanssa päädytään tällä ajatuksella ja mitä se poikii sitten loppujen lopuksi. Onkohan minulla liikaa juttuja, joista tykkään ja innostun? Oh well...elämässä pitää olla asioita, joista innostua. Elämän pienet ilot on niitä parhaimpia. ♥

9 Intervallilenkki

Kävin kyllä salilla puoliltapäivin. Ja tein ihan hyvän treeninkin. Niin hyvän kuin tällä pistelyllä ja rikkinäisellä selällä nyt voin tehdä. Ajattelin kuitenkin erittäin levottomasti ja huonosti nukutun yön jälkeen, että kävisin vieä töiden jälkeen lenkillä. Juoksulenkki raittiissa ilmassa on aina auttanut nukkumaan (ja nukahtamaan) paremmin. Lähdinkin sitten murun kanssa, joka on haka juoksemaan. Ollaan lenkkeilty aiemminkin yhdessä.

Kävelyä ja hölkkää ensin Hiirilammelle (päivän uutuus), jossa etsimme geokätköä. Ei löydetty. Lähdettiin takaisin kotiin päin. Aa mutta nyt otettiin ne intervallit käyttöön (myös päivän uutuus). Ja kun ei ollut sekuntikelloa siinä kätevästi käsillä, niin juostiin lyhtypylväiden välejä. Kaksi väliä juoksua, yksi kävelyä, yksi juoksua, kaksi kävelyä, "tuosta juoksua" "ai tonne pimeeseen alamäkeen vai?! Tonne, joka vielä kaartuu jonnekki kuka ties minne?!" Niin tosiaan pururadalta katkaistiin valot kymmeneltä, kun oltiin vasta lähdetty siitä lammelta. Ei se mitään, hyvä treeni saatiin silti vedettyä. Tai niin tuo muru ainakin yritti kannustaa minua. Hyvä tsemppi. Ja kuten kuvasta näkyy, ainoa ajatus mitä minulla on nyt siitä itse juoksusta teille jakaa on ÄÄÄHHÄHHYYÄÄÄHHHYYÄYÄÄ!!! Tuo löytyy Susa-Suomi-Susa-sanakirjasta ja se on synonyymi sanalle intervallijuoksu.


No mutta salin ja lenkin jälkeen voi sitten hyvällä omatunnolla syödä luksuspipareita. Omnom!

Luksuspipari
Annan pipari
Siivu sinihomejuustoa (käytin Castellon Creamy Blue -juustoa)
3-4 uunirypälettä (tummia rypäleitä pellille, päälle oliiviöljyä ja ripaus suolaa - paisto: 200°C 35-40min)
Päälle rommihunajaa/tavallista hunajaa

Hunajan kera oli eka kerta, enkä ole aiemmin käyttänyt suolaa rypäleissä (juolahti vain mieleen, että kokeilen). Mutta AH, oli muuten hyvää. Ei ihan hirveän montaa voi syödä kerralla, mutta mm-mm-mmm. Lauantaina taas salille. Ja ehkä lenkille. ;)

Suosittelen! Pipareita ja intervallijuoksua.

10 Suklaata ja teetä ♥

Perjantai (joka ei taaskaan tunnu yhtään perjantailta); salille ja töihin. Eipä siinä hirveästi kerinnyt muuta tehdä. Onneksi rakas ystäväni Tiia ikävöi minua palattuaa edellisenä päivänä parin viikon Aachenin (ja Euroopan) matkaltaan. Päivän uutuus uupui vielä yhdeksän aikaan illalla. Ja sitten illan aikana Tiia ojensi minulle tuliaisia: Lindtin suklaalevyn! Mansikkajuustokakku oli maku. Ja se maku oli IHANA! Rakastan muutenkin Lindtin suklaata ja tämä on ilmeisesti joku uutuus - ei ainakaan ole omiin silmiin osunut. Se on herkkusuklaata hellyttelyhetkiin. Säästelen sitä. Mutta tietysti maistiainen oli pakko ottaa.

Odotin toki kotiin asti, ennen kuin avasin pahvisen kääreen. Ja sisällä loisti ohut punainen alumiinikääre. Sellainen ihana rakkauden punainen. Sellainen täydellinen punainen. Avasin sen lähes silkkisen alumiinikääreen ja mursin ensimmäisen palan levystä. Käänsin sen ympäri. Jokaisen palan päälle on uurrettu kolme pientä sydäntä. "Tämä on ehkä täydellinen suklaalevy", ajattelin. Ja sitten maistoin. Tämä on se ihana hemmottelusuklaa. Ja tätä ostan joskus möksmöks-päiviin, jos jostain saan levyn käsiini. Pala oli täyteläisen raikas ja silti pehmeän suklainen. Täyteläinen. Sisällä oli pieniä raksuvia palasia. Elämys muistutti hieman Fazerin vadelmajogurttitäytteistä suklaapatukkaa (josta pidän kovasti). Mutta tämä oli paljon parempi. Tykätysasteikolla ehdottomasti ♥♥♥♥♥.


Toki siinä Tiialla ollessa vietimme ihanan ja huolettoman tyttöjen illan. Ja huolettomalla tietysti tarkoitan, että jaoimme huolemme ja juttelimme niistä, vääntelimme asioita suuntaan ja toiseen. Samalla söimme Maraboun Aladdin-suklaita ja joimme teetä. Kyseistä suklaata olen syönyt, mutta teen valitsin tietoisesti tottumuksen ulkopuolelta. Päädyin (aivan liian monen vaihtoehdon jälkeen) vapaan kaupan Princess-sarjan mangoteehen. Nam! Pitänee käydä poistamassa yksi paketti kaupan hyllyltä kotiin. Tykästyin. Vaikka Twiningsin vaniljatee on yhä ehdoton suosikkini, tuosta mangosta tuli kyllä hyvä lisä kärkiviisikkoon. Varsinkin kun tämä mangotee sopi niin hyvin suklaan kaveriksi.

Ja tietysti tämän kaiken tyttöilyn kruunasi Sinkkuelämän uusinnan uusinnan uusinnan....uusinnat, jotka tulivat Liviltä putkeen samalta viikolta.

Tytöt, tee, suklaa ja Sinkkuelämä. Perjantai tuntui taas melkein perjantailta.

11 Onnea ja epäonnea

Onnea on ihanat ystävät! Epäonnea on ensimmäinen geokätköilyonnettomuuteni. Onneksi se oli vain pienen pieni osuus päivästä. Päivä oli täynnä päivän uutuuksia.

Olimme sopineet edellisenä iltapäivänä Linnean ja Tuomaksen kanssa, että menemme taas viettämään sinne iltaa. He tarjosivat tilat ja kyydit, me toimme mukanamme couscous-salaatin ja skumpan (koska viiniä ei ollut tuolla hyllyssä). Ennen lähtöä muruni teki meille ruokaa. Pastaa, jossa oli juustoraastetta ja tomaattikastiketta. Ja koko annoksen sitten omalla lautasella kruunasi murun ostama BBQ-kastike. Omnom! Oli muuten hyväääää.

Myöhemmin sitten lähdimme matkaan kotoa. Olimme sopineet kyytiseurueemme kanssa treffit Koivukylän asemalle. Yksi kätkö napattiin siitä logiin. Kävimme vielä etsimässä porukalla sitä yhtä kätköä, jota emme vieläkään ole löytäneet. Siis yhä edelleen. Ja sitten matkalla Tapanilaan päätimme poiketa Hiekkaharjun kentän lähellä. Kätkö, tietysti. ;) Lunta oli sat...AINIIN! Unohdin jo ihan. Kun astuin ulos ovesta lähtiessämme kohti Koivista, maa oli valkoinen. Ja taivaalta tippui lunta. Ja ajattelin ääneen: "Lunta! Olen niin onnellinen!" Vihdoinkin! Teknistä talvea ei perutakaan!


Mutta niin, lunta oli siis satanut sen iltapäivän jo pieni kerros, joten kävellessämme autolta kätkölle liukastuin. Oikein humahdin nokilleni. Ensimmäinen kätköilyonnettomuuteni (puusta putoamista odotellessa). Ei käynyt kummempaa, kuulostaa pahemmalta kuin se oikeasti oli. Polveen tuli pieni ruhje ja sukkahousuihin reikä. Ja oikea nimetön jäi taskulampun ja katukivetyksen väliin. No se sattui. Ja polvi on vieläkin turvoksissa. Mutta hei, elämä.

Viimein (1,5 tuntia lähdöstä) pääsimme perille ystäviemme kotiin. Takkaan tuli ja skumppa auki. Mozart, oli oikein hyvää. Couscous-salaattia lautaselle ja riviin istumaan sohvalle. Katsoimme Putouksen Katsomosta. Jostain syystä jakso alkoi kesken ohjelman, mutta päätimme katsoa sen silti. Aloitimme siis viikkokatsauksesta ja loppuun päästyä katsoimme ensimmäisen puolituntisen. SUOSITTELEN! Olimme siis jo nähneet uudet sketsihahmot ja sitten näimme näyttelijöiden luonnehdinnat tuleville hahmoille. Mielettömän hauskaa! Voisin muutenkin antaa pienet kiitokset Putoukselle. Siis tänä vuonna. Pari viime vuotta mielenkiinto vähän lopahti. Nyt se palasi takaisin. Kaikki sketsihahmot olivat hauskoja ja vahvoja. Eikä kehenkään tullut myötähäpeää. Tänä vuonna aion siis parin vuoden tauon jälkeen taas seurata sarjaa.


Kaiken kaikkiaan oikein onnistunut ilta. Kiitos vaan aina yhtä mahtavalle seurueelle. Lunta, skumppaa ja Putous - lauantai-ilta toimi.

12 Hrr...pakkasta! Hullua!

Sunnuntai menikin töissä. Mutta olin aamulla skipannut salin/uinnin, vaikka olin käynyt jo hallin pihassa parkkiruudussakin. Kävin siis aamulla lääkärissä ja uimahalli oli matkan varrella - en käy huvikseni pysäköimässä parkkipaikoilla. Joka tapauksessa skippasin aamun liikunnat. Ja sitten meninkin jo töihin.

Työpäivä oli oikein mukava ja leppoisa. Sitten pääsin kotiin ja muruni onnistui suostuttelemaan minut ulos. LENKILLE! Jotenkin onnistuin nostamaan itseäni niskasta ja suuntasimme yhdessä pururadalle. Ja nyt huomio, tämä on päivän uutuus, koska autoni oli juuri hetkeä aikaisemmin näyttänyt ulkolämpötilaksi -8,5°C. Siis pakkasta! En ole koskaan ollut lenkillä pakkasessa. Ja tämän illan jälkeen siihen löytyi syy: ulkona on kylmä! No okei, ei se nyt niiiin paha ollut ja onnistuin juoksemaan (tai suurimmaksi osaksi hölkkäämään) koko purtsimatkan. Se on minulle hyvin. Varsinkin tuolla pakkasessa. Ja siis paita/takkivarustus oli ihan hyvä. Reidet olivat ihan pikkusen kohmeiset, kun saavuimme kotiin. Mutta lenkkikenkäni. On siis talvilenkkareita ja on kesälenkkareita. Omani ovat ehdottomasti kesälenkkarit! Niissä on reikiä ja tuulta läpäiseviä verkkoja ja ties mitä. Eikä mitään nastoja pohjissa. Onneksi olin laittanut kahdet sukat päällekkäin.


Olin kyllä kuollut tämän(kin) lenkin jälkeen ja pakkaslenkkeily on kyllä raskasta, enkä syystä harrasta sellaista. Mutta luultavasti tulette näkemään minut vielä joskus tuolla purtsilla pikkupakkasella. Koska muruni on tosi kannustava ja onnistuu AINA puhumaan minut lenkille. Satoi tai paistoi. Tai pakkasti.

13 Porkkanakeitto ♥

Viikko alkoi oikein lupaavasti uinnilla. Tai siis kunhan sain maanantainkin aloitettua. Piti herätä kahdeksalta. No heräsin kymmenenltä. Ja taas uudestaan puolilta päivin. Normaalisti olisin ehkä ollut äkäinen koko loppupäivän, mutta kun sälekaihdinten välistä tulvi valosäteitä ja ikkunat oikein hohtivat. Kuinka kukaan voi olla vihainen vuoden ensimmäisenä oikeasti aurinkoisena päivänä?

Oli vähän viileää - tai siis meidän asunnossa on aina kylmä, kun patterit eivät toimi kunnolla. Ei siis hirveästi innostanut nousta, auringosta huolimatta, kun päällimmäin ajatus oli uintireissu. Se oli pakollinen. Joten reissulle lähteminen (sängystä nouseminen) venyi ja venyi. Lopulta, neljä tuntia vitkuiltuani ja välteltyäni väistämätöntä, pääsin hallille. Mutta tällä kertaa uintikokemus oli kaikkea muuta kuin odotettu, siis kylmä ja kalsea ja jäinen ja mitä muuta se voisi olla, kun ulkona on yli kymmenen astetta pakkasta ja uiminen on märkää... Mutta pukuhuoneessa olikin lämmin. Ja suihkusta altaalle hipsiminen ei ollutkaan tuskaista. Altaaseen laskeutuminen kirpaisi vain ihan vähän (normaalisti koko reissun ikävin ja kylmin vaihe). Vesi ei siis ollutkaan kylmää.

Lasit silmille, syvä sisäänhengitys, rauhallinen pään painaminen pinnan alle, jalat altaan seinämään ja ponnistus. Ahhh! Tämä on aina ollut se paras kohta. Hengitystä voi pidätellä pitkään, väsymätön ponnistus kantaa pitkälle ja kroppa vain soljuu veden läpi kuin luoti. Tästä reissusta, tästä maanantaista, tästä vuoden ensimmäisestä oikeasti aurinkoisesta päivästä alkaa kuntokausi. Olen toki käynyt salilla jo moneen kertaan tänä vuonna, mutta vasta altaassa, joka on ollut minulle tuttu ystävä jo pienestä pitäen, tuntui siltä, että tänä keväänä kunto nousee ja vaatekoko pienenee.

Aina kun käyn uimassa, uin vähintään kilometrin matkan. Siihen menee 25 minuuttia (jota haluaisin parantaa, mutta olen päätynyt pisteeseen, jossa tekniikkani kaipaa ulkopuolista opastusta). Käyn aina uimassa yksin. Altaassa oleminen on terapeuttista. Tavallaan. Koko sen matkan voin ajatella asioita, muistella menneitä ja suunnitella tulevaisuutta. Voin antaa ajatuksen vain virrata. Altaassa voin myös käsitellä ajatuksiani ja elämääni. Teen tätä kaikkea kotonakin ja lähes koko ajan, mutta tässä erona on se, että altaassa minulla ei ole lehtiötä, johon kirjoittaa ja jäsennellä asioita. Altaassa voin vain ajatella ja suihkuun lähtiessäni on stressittömämpi olo. Ainakin hetken aikaa. ;) Ajatukset ja stressi ikään kuin leijuvat tai lipuvat laineiden mukana päästäni kauemmas. Ja se on vapauttavaa. Että voin vain uida eteenpäin, kääntyä altaan päässä ja tietää, että kroppa tekee työn, enkä pysty tekemään huolille juuri sillä hetkellä yhtään mitään, joten niistä voi vain päästää irti.

Menipä se syvälliseksi - no se siitä terapiasta. Uintireissu oli siis hyvin onnistunut, varsinkin kun aurinko oli lämmittänyt altaan mukavasti. Eikä myöhäinen aikataulu haitannut yhtään (altaassakin sai uida suhteellisen rauhassa kahden aikaan iltapäivällä). Uinnin jälkeen kävin lainaamassa äidiltä sauvasekottimen (ja tunnustin samalla, mitä sille terän suojalle oli oikeasti tapahtunut kolme-neljä vuotta sitten: olin vahingossa jättänyt sen terään, kun tein smoothieta ja tajunnut asian siinä vaiheessa, kun juodessa suusta löytyi pieniä valkoisia muovin palasia). Sitten kaupan kautta kotiin ja kattila esiin - päivän uutuutena päätin valmistaa porkkanakeittoa. Enkä kadu sitä päätöstä ikinä, en hetkeäkään.

Porkkanakeitto on aika helppo ruoka ja se maistuu (ainakin tällä reseptillä) taivaalliselta. Porkkanan kuoriminen kävi kädenkäänteessä, sipuleita sain pilkottua puolikkaan kolmesta kokonaisesta, kun silmiin sattui jo niin vietävästi, että muru kävi sitten sutjakasti pilkkomassa loput ja sitten vaan odottelua. Ja odottelua. Jaaa odottelua. Ja vielä vähän odottelua. O d o t t e l u a . . . o_O En ole koskaan aiemmin keittänyt porkkanoita, eikä minulla ollut aavistustakaan, että siinä kestää NIIN KAUAN! Mutta nyt jälkeen päin ajatellen, ei haittaa yhtään. Silti helppo ruoka ja veden poristessa kerkeää vaikka siivoilla.

Ensimmäisen soseutuksen jälkeen huomasin, että essulle tuli käyttöä. Soseutettu keitto poksuu ja kuplii ja roiskii ympäriinsä, jos hetkeksikin jättää hämmentämisen.


Samettinen porkkanasosekeitto (kotikokki.net)
1 kg porkkanoita
3 kpl keskikokoisia sipuleita (itse käytin punasipulia)
vettä niin että porkkanat ja sipulit juuri ja juuri peittyvät
2 kpl kanaliemikuutioita
300 g tavallista kevytsulatejuustoa
  1. Paloittele ja kuori porkkanat ja sipulit. Laita kattilaan ja lisää vesi. Lisää kiehuvaan veteen kanaliemikuutiot ja keitä, kunnes porkkanat ovat pehmeitä.
  2. Soseuta sauvasekottimella  porkkanat ja sipulit. Lisää kevytsulatejuusto.
  3. Laita kattila uudelleen liedelle ja sekoita, kunnes juusto on (ainakin melkein) sulanut keittoon.
  4. Käytä vielä sauvasekoitinta, jotta keitosta tulee tasainen
  5. Tarjoille laitettaessa ripottele persiljaa keiton päälle (en laittanut, mutta laitoin Creme Fraichea)
! Ennen juuston lisäämistä sosekeitto vaikuttaa kovin paksulta, todella soseelta. Älä kuitenkaan vielä lisää vettä, vaan vasta juuston lisäämisen jälkeen ja joukkoonsulamisen jälkeen (jos on enää tarvetta).



Keiton kaveriksi tein meille vielä ruisleivät, joiden päällä on voita, jääsalaatin lehti ja paprikarenkaita. Ja hyvää oli, taivaallista suorastaan. Tätä reseptiä suosittelen ja aion itse tehdä toistekin. Ehdottomasti! ♥♥♥♥♥

14 Jäätä, pakkasta ja taistelutarvikkeita

Seitsemän pintaan aamulla unen läpi tunkeutui Frederikin Volga. Äyäh! Joko on aamu? Pitäisi lähteä uimaan. 9.45 piti olla Tehtaankadulla kampaajalla. Herätyksen ja kampaamopenkin välissä oli hyvin aikaa käydä uimassa, pukeutua hätiköimättä ja keretä Z-junaan, käydä ostamassa aamupalaa asemalta ja odottaa rauhassa ratikkaa. Noh, menin autolle. Ja auto oli jäässä. Pidin autoa yli puoli tuntia tyhjäkäynnillä (TIEDÄN, se tappaa sademetsät ja sillain, en todellakaan harrasta tätä yleensä), bensavalokin syttyi, ja tuulilasi oli silti UMPIJÄÄSSÄ! Ajattelin vitsillä "kohta haen föönin". Uimaan en enää ollut kerkeämässä, joten päätin palata sisälle. Söin jogurtin, join lasin appelsiinimehua ja kävelin päättäväisin mielin takaisin autolle - föönin ja jatkojohdon kanssa. Kerrankin lämpötolpasta on hyötyä.

Ja fööni toimi. Ei kuitenkaan ihan niin nopeasti, että olisin kerennyt siihen junaan. Mutta kun vähän lämpeni ja opin hyvän tekniikan, jää suli ihan silmissä. It was kinda cool, actually. :)


Uiminen jäi aamulta, enkä kampaajan jälkeen enää viitsinyt mennä, kun olisin heti pessyt uutta väriä pois. Kortin viimeinen uintikerta meni harakoille, mutta oh well, rahaa se vain on. Auto seisoi kiltisti Tikkurilan asemalla, kun kiertelin vähän keskustassa. Päivän uutuuden piti olla Design Museon (jossa en koskaan ole käynyt) näyttely "Don't shoot the messinger", mutta sitä oltiinkin jo purkamassa (vaikka netissä luki 20.1.) :( No joskus vaan käy näin. Onneksi oli ihanan aurinkoista, niin kävely keskustaan piti mielen pettymyksestä huolimatta korkealla.

Parin kaupan kautta (ilman ostoksia) lähdin kotiin. Aamuisen ketutuksen jälkeen tein kuitenkin vielä välietapin HongKongissa. Ostin piuhan ja meinasin ostaa ikkunapeitteen, mutta en tiennyt auton mittoja, joten peite tulisi kotiin vasta seuraavana päivänä. Piuhaa ostin huikeat viisi metriä, koska peruutan ruutuuni, jotta pääsen aamulla helpommin pois. Autohan on joku kaksi metrinen, kyllä se piuha riittää. Vaan ei riittänyt. :/

Voin sanoa, että otsasuoni kyllä tykytti kuin viimeistä päivää, kun musatuntien jälkeen myöhään illalla virittelin piuhaa. Kun peruutan ruutuun, lämpötolppa jää auton takaoikeaan kulmaan. Ja kappas, lämpöpistoke on auton etuvasemmassa kulmassa. Ja ei, vaikka kuinka siirtelin autoa mahdollisimman lähelle aitaa ja käänsin vielä hieman vinosti ja tein KAIKKENI, piuha jäi alle kymmenen senttiä tolpan pistokkeesta. ALLE 10 CM! Luovutin. Käänsin auton nokka kohti tolppaa ja piuha oli paikallaan. Opin jopa pienen säätämisen jälkeen käyttämään ajastinta.

Varastossa on Ikean halpisfleecehuopia, mutta ne olivat jossain kanahäkin uumenissa, enkä todellakaan ollut enää siinä vaiheessa alkamassa penkomaan, joten hain sisältä palan kangasta tuulilasia varten. Ja se toimi. Jesh! Seuraavana päivänä kävin ostamassa suojapeitteen (joka olikin sitten liian lyhyt - blondi!), mutta koska se peitti kaikki muut ikkunat ja takalasilla on oma hyvä lämmitin, se kelpasi.

Oli IHANAA, että tuli lunta! Ja on IHANAA, että on taas aurinkoa! Mutta voihan pakkanen sentään - sinua ei ollut ikävä.

15 "Se ei olekaan mikään 'ai missä, en minä näe'-pylpyrä, vaan ihan jo dude tai dudett."

Flunssainen aamu - ei hyvä. Mutta ei se silti mielialaa tässä vaiheessa voi lannistaa. Näen tänään ensimmäistä kertaa vauvan masun sisällä livenä. Siis ultraäänessä. Jiiihhh!!! Pari saman aikaista asiaa johti siihen, että minä pääsin kaveriksi ultraan. Ihan ensimmäistä kertaa. Jännää! Oikein kiva päivän uutuus.

Ajatukset poukkoilivat pääni sisällä: "Onkohan se vaan sellainen piste, sellainen pylpyrä? Kun lääkäri sanoo, että 'tuossa se nyt on', minä olen vaan että 'aa juu, tuossa' ja ajattelen oikeasti, että 'häh, missä? en minä vaan nää.'" ja "Alan varmasti itkemään, aijai..." ja "JÄNNÄÄÄÄÄÄ!"

Noh, ei se ollutkaan mikään pylpyrä, sehän oli ihan ihmisen näköinen jo. Ainoa pylpyrä kuvassa oli sen söpö pikkunenä. :3 Eikä edes itkettänyt. Tuijotin vaan haltioissani sitä ruutua, joka suurensi pienen sikiön ihan vauvan kokoiseksi. Ja sitten lääkäri sanoi: "no se on tuollaiset seitsemisen senttiä". Oli pakko nostaa sormet silmien eteen ja säädellä ja tarkastella etusormen ja peukalon väliin jäävää ilmaa. Woah! Vasta seitsemän senttiä?! Sehän on vielä ihan pikkuruinen. Se mahtuu kämmenelle, kuin pieni kissanpentu. Vähän vähemmän karvainen kissanpentu. :P Kerran meinasi tulla tippa linssiin. Kun koneesta yhtäkkiä alkoi kuulumaan ääntä. Tykytystä. Nopeaa. Vauvan sydän. Tuli sellainen "niin lähellä, mutta niin kaukana"-tunne. "Ffmm ffmm ffmm fm fm fffm ffmm..." Voi pieni elämän ihme!


Kiitos että sain olla mukana todistamassa pikkuista ihmettä ja kiitos että saan julkaista tämän kuvan. Ja kiitos mukavasta aamupäivästä vielä ultran jälkeen. ♥

16 Maitorahkaa

Tämä ei ole mikään jännittävin päivän uutuus, mutta hyvin maukas. Maitorahka! Ja tämä voi nyt kuulostaa oudolta, mutta en ole koskaan syönyt maitorahkaa hunajalla, kuten useat työkaverini tekevät kahvitauolla. Olen katsonu touhua vierestä, mutta itse aina ajatellut, että siitä tulee äklön makeaa tai jotain. No nyt oli aika ylittää mukavuusalueen rajat.

Iltapalaksi vähän maitorahkaa (kolmasosa purkista) ja siihen hiukan hunajaa. Ja sekoitus. Ja maistaminen. Ja pieni loraus hunajaa. Tämähän on hyvää! Ja seuraavan kolmasosan ajattelin (nyt kun ollaan kokeilemassa) uhrata passion curdille, jota olen ostanut menneen syksyn ruokamessuilta ja syönyt juustojen kanssa. Sopii myös vaniljajäätelön kanssa mainiosti. Vähän curdia (vähän kuin hillon ja öö tahnan(?) sekoitus) ja lusikka suuhun. Ai että, namnam. Viimeisin kolmasosan olin ajatellut syödä kiivin kera, mutta passion curd olikin niin hyvää ja se sopisi hyvin kiivin kanssa, joten tein loput (jäljelle jäikin noin puolet) curdilla ja pilkotulla kiivillä. Ihan täydellinen iltapala: vähän makea ja todella suussa sulava. ♥♥♥♥


Maitorahka on hyvää pakastemarjojen kanssa. Niin ja tietysti tuoreiden, mutta talvi ja hinnat. En tykkää makeuttaa sokerilla tai millään, ihan kiva kun rahka on vähän hapanta ja marjoista tulee kyllä vähän makeutta. Mutta tuo hunaja (vasemmalla) oli kyllä hyvää. Se ei ihan huikeasti maistunut läpi, mutta toi selkeästi sellaista silkkistä makeutta rahkaan. Ja passion curd ja kiivi (joka oli jo vähän pehmeä, tuore on varmaan vielä parempaa) sopi kyllä yhteen niin maan mainiosti. Ja minä kun luulin, että tuo curd jää ajelehtimaan kaappien perukoille.

Maitorahka on vaan niin hyvää. Ja helppoa. Ja edullista. Ja terveellistä. Omnom!

P.S. Jos satuitte lukemaan blogin päivältä 14: ostin tänään autolle isoimman suojakankaan, mitä Honkkarista löytyi. Paljon parempi, vaikka takaikkuna jää vielä parikymmentä senttiä näkyviin. Pienemmän voinkin antaa isin pikkuiselle Golfille käyttöön. :D Suojakangas ja lämpöjohto (edellisen hajotin kolme vuotta sitten, kun unohdin irrottaa piuhan autosta) olivat kyllä talven parhaat ostokset, jotka olisi pitänyt hankkia jo kauan aikaa sitten!

17 Muunneltuja suklaamuffinsseja ikääntyvän ystäväni iloksi

Tänään päivän uutuus oli muunneltu versio vanhasta rakkaasta: suklaasydänsuklaamuffinsseista. Ystäväni vietti illalla 25-vuotisjuhliaan, joihin me vieraat olimme luvanneet osallistua nyyttäreiden hengessä (kuten aina muihinkin kaveriporukkamme juhliin). Minä ilmoitin haluavani tehdä muffinsseja. Alunperin piti tehdä toisia muffinsseja, vähän kokeilla, mutta aika ei sitten antanutkaan myöten kokeiluille, joten päätin varioida vanhaa reseptiä - koska nää on vaan niin hyviä! Reseptin otin Ruokasuosikkien sarjaan kuuluvasta kirjasta "leivonta" ja tämä alkuperäinen resepti on siellä muffinsseissa. Laitan tähän nyt suoraan ne määrät, joita käytin; tuplasin annoksen ja lisäsin pari omaa juttua. Kursiivilla omat jutut.

Lämpimät suklaamuffinit
Ainekset (itse sain aikaiseksi 20 pientä)
8 rkl pehmeää margariinia (tykkään käyttää juoksevaa margariinia suoraan pullosta)
1,5 dl hienoa sokeria
2 isoa kananmunaa
2,5 dl jauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 rkl kaakaojauhetta
55 g tummaa suklaata (näistä tulisi normaalisti sulasydän)
½-1 levyllinen taloussuklaata rouhittuna (siis todellakin maun mukaan)
valkosuklaata: puolikas palanen/muffinssi & raastettuna muffinssien päälle
n. 2 rkl kermalikööriä

Valmistus (ei ihan kirjan ohjeen mukainen)

  1. Asettele paperivuoat muffinipellin syvennyksiin tai kaksinkertaiset paperivuoat leivinpellille.
  2. Vatkaa kulhossa munat ja sokeri kevyesti sekaisin.
  3. Lisää jauhot, leivin- ja kaakaojauhe, rouhittu suklaa, margariini ja kermalikööri. Sekoita hyvin tasaiseksi massaksi.
  4. Laita taikinaa muffinssivuokien pohjalle. Lisää jokaiseen vuokaan taikinan keskelle puolikas pala valkosuklaata. Laita loput taikinat vuokiin; ainakin suklaasydämen pitäisi peittyä kokonaan. HUOM! Tästä määrästä kannattaa oikeasti tehdä sellaiset 15 muffinssia.
  5. Paista 190°C:ssa 20 minuuttia.
  6. Anna asettua 2-3 minuuttia ja raasta jäljellejääneestä valkosuklaalevystä rouheita suikaleita muffinssien päälle. Tarjoile lämpiminä - kun sydän on vielä valuvaa.

Tein vielä lopuksi synttärikortin omaisesti grillitikkujen päähän (koska en vaan löydä niitä hammastikkuja) historia-aiheiset jutut. :) Historia on siis hyvin lähellä synttärisankarin sydäntä.

Muffinssit olivat vissiin aika menestys; pääsin töistä kodin kautta viimein juhliin ja heti ovella moni ystäväni kehui muffinssejani ja kun esittäydyin ystäväni avecille, tytön lausahdus huvitti, "aa sä oot se Susa, joka teki noi muffinssit".

Suosittelen kokeilemaan, tämä on helppo ja nopea resepti. Ja parastahan tässä on niiden taikinajämien kaapiminen sieltä kulhosta, kun muffinssit on saatu uuniin. Eikä siinä ole mitään väärää, jos sinne kulhoon jää vahingossa vähän paksumpi kerros "ylijäämätaikinaa". ;)

18 Blossa Äpple

Glögiä. Omeanglögiä. Vihreässä pullossa (ihana!). Alessa. Kodin Ykkösessä?! Tätä täytyy kokeilla. Äidin kanssa shoppailessa tarttui mukaan pullo. Ilmeisestikin viimeinen.

Töiden jälkeen on hyvä rentoutua vanhempien luona. Äiti teki hyvää ruokaa. Putous pyörimään. Ja sitä uutta glögiä. Sitä maistetaan nyt. Joimme äidin kanssa pullon kahdestaan, kaksi muuta eivät sitä enää halunneetkaan. Eipä pullosta olisi hirveästi neljälle riittänytkään (kuvastakin sen jo näkee).


Jännä makuelämys. Makea. Mutta sillä lailla eritavalla kuin normaali mehuglögi. Njaah, ihan jees. Juotavaa. Tekstit olivat ruotsiksi, joten hirveästi en jaksanut lähteä sisältöä availemaan. Mutta yhden jutun äkkäsin sieltä reunasta, aiemmin oli mennyt ohi. Se oli erittäin selkeä. Ei tarvinnut ruotsintaitoja. Suomalaisuus riittää. Ja sitten se suurin kysymys: Kodin Ykkösestä saa alkoholipitoista glögiä?! Siis 2,2%, ei sen enempää, mutta silti vähän huvitti.

Ensi joulua odotellessa, josko tällä firmalla olisi jotain uusia makuja hihassaan.

19 Kätköilyä pakkasessa

Päätin, että pitää saada TravelBug vietyä uuteen kotiin - pakkasesta huolimatta. Ja sitä pakkastahan oli. Ensimmäiseen kätköön meillä oli väärät välineet, pitää mennä joskus toiste kokeilemaan oikeilla välineillä. Sitten siirryttiin toiselle kätkölle. Se onneksi löytyi taskulamppujen avulla siellä pimeässä metsässä. Tai siis ensin rämmittiin metsän läpi -16°C:ssa kohti oikeita kordinaatteja ja sitten huomattiin, että oltaisiin päästy määränpäähän valaistua tietä pitkin. Ei se mitään, metsäily on kivaa. :D

Homma tuli hoidettua ja lähdimme palaamaan autolle sitä tietä pitkin. Ja sitten koulun pihassa (jonka toiselle laidalle olimme jättäneet auton) näin vesitornin ihan uudessa valossa. Se torni näytti tosi jylhältä ja taivas oli pilvinen, mutta pilviin osuva valo teki maisemasta vielä tunnelmallisemman ja dramaattisemman.


Tuossa mäessä laski lapsia pulkalla ja vasemmalla puolellani oli jäädytetty koulun urheilukenttä, jolla oli perhe luistelemassa. Tästä on talvessa kyse. Tältä pitäisi talven tuntua. Pakkasen ei pitäisi haitata yhtään. Odotan vaan paria viikonloppua, kun pääsen ystävieni kanssa jäälle ja pulkkamäkeen. Autot jätetään kotiin ja termariin varataan minttukaakaota lämmikkeeksi. Sitten pakkanen ei tunkeudu luihin ja ytimiin - tai ainakaan siitä ei enää välitä.

Talvileikeistä on nyt vielä kiva uneksia sisällä lämpimässä. Tulimme kätköilyn jälkeen pikaisesti kaupan kautta kotiin - viimeinen Hercule Poirot -jakso oli alkamassa. Viimeinen jakso sitä pikkumiestä harmaine aivosoluineen. Tämä on ehdottomasti jonkun aikakauden loppu. Katsoimme tätä sarjaa koko perheen kesken, kun olin pienempi. Se oli sunnuntai-illan perinne. Ja pidän siitä yhä. Voi Hercule Poirot - sinua tulee ikävä. Uusinnat sitten vaan kehiin. Ja kirjat. ;)

20 Mustikkaglögi

Koska olen jouluihminen (vaikka viimeisin joulu oli varsin koruton meidän kotona - joulusiivous ja -koristelut vaan meni vähän ohi, kun ei ollut luntakaan), tykkään juoda glögiä hyyyyvin pitkälle seuraavaan vuoteen.

Tänä vuonna juon sitä jotenkin normaalia pidemmälle, kun meidän Cittari myy glögejä puoleen hintaan. Vippiä olemme yleensä juoneet. Onhan se aika mehua, mutta siihen olemme tykästyneet. Nyt alelavalla on paljon Marlia. Se punainen (normaali) glögi onkin tosi hyvää. Ei ihan niin makeaa ja vähän glögimäisempää se on kuin Vip.

Marli tekee myös variaatioglögejä - mustikkaa ja vaniljaa. Päätin kokeilla mustikkaa. Nyt kun normiglögi on myyty, ajattelin kokeilla myös vaniljaa - se tölkki nököttää tuolla keittiössä vielä odottaen juojaansa. Mutta siis, se mustikka. Se oli oikein mainiota, varsinkin iltavuoron jälkeen kodin lämmös...tai siis meidän jäätävän kodin peittojen syleilyssä, kuuma mustikkaglögi oli ihanaa. Ei ihan niin hyvää kuin se perinteinen, mutta silti oikein hyvä muunnelma glögistä.

Pidän perinteistä, varsinkin jouluun liittyvistä. Tykkään myös uusien perinteiden luomisesta - lähinnä niiden kehittymisen näkemisestä. Jouluunkin suon uusia perinteitä, kunhan ne luovat sitä ihanaa tunnelmaa, josta minulle joulussa on kyse. Läheisyydestä, rakkaudesta, onnellisuudesta, rauhasta, joulun henkäyksistä, tuoksuista, muistoista.

Glögi ei ole todellakaan aina kuulunut jouluuni. Perheeni joulupöytään se ei ole koskaan kuulunut. Tämä johtunee osittain siitä, että vietimme aina joulut äitini suvun luona Tallinnan lähettyvillä. Sitten muutama vuosi sitten, varmaan siinä parikymppisenä, oivalsin jostain glögin. Ja siitä lähtien se on kuulunut minun jouluuni. Ja nyt olen ujuttanut sen myös perheeni jouluun. Minulle se on jo perinne. Kuten myös se että glögiä juodaan pitkälle alkavaan vuoteen.

Se kaksi päivää tätä aiemmin juomani omenaglögi oli kiva kokeilu. Tämä mustikka oli parempaa. Mutta pitäydyn silti siinä tavallisessa glögissä. Vanilja tuolla odottaa vielä maistamista, mutten usko senkään nousevan suosikiksi. Sitten vaan odottelemaan ensi joulua ja uusia makuvaihtoehtoja. Maistan kyllä uusia glögejä avoimin mielin ja odotan innolla, mitä Marli ja muut valmistajat keksivät.

21 Kodista koti - kenkäkaappi


Tulen kotiin tai käyn hakemassa eteisestä jotain. Avaan sen keittiöstä eteiseen johtavan oven. Tunnen, kuinka joku ottaa vastaan eteisen puolella. Ei paljoa, mutta ilmavasti ja tarpeeksi, että ovi menee itsestään kiinni. Ne takit. Ja talvi on vain se pahin, kesälläkin takkeja on liikaa.

Missio: aion muruni kanssa asua tässä vuokra-asunnossa vielä useamman vuoden. Se päätös on juurtunut tajuntaani viimeisen kahden kuukauden aikana. Nyt aion tehdä kodistamme oikeasti kodin. Ei mitään väliaikaisratkaisuja. Kuitenkin siis suht' edullisesti - raha ei (meilläkään) kasva puussa ja tykkään tehdä itse ja ratkoa kinkkisiä sisustusongelmia. Tykkään muutenkin sisustaa.


Ensimmäinen askel...noh, aion hankkia vähän kaappia tuonne makkarin seinälle, mutta sen aika tulee vasta maaliskuussa, joten... Ensimmäinen KONKREETTINEN askel ihanaan kotiin: kenkäkaappi. Enpä ole sellaista edes koskaan omistanut. Oli vaan pieni ongelma: kaikki kenkäkaapit ovat vähintään 49cm leveitä - pitäisi olla 46 senttinen. Ja tämä yksilö oli periaatteessa kaksi senttiä liian syvä, mutta täydellisen korkuinen. Ne, joiden syvyys oli ihanteellinen, olivat liian korkeita (seinällä on valokatkaisija). Pari senttiä sinne tänne, ei haittaa! Ja niin kävin hakemassa Ikeasta tuon valkoisen 20 euroisen kaapin (koska en todellakaan aio mittatilata kenkäkaappia!). Ja olen hyvin tyytyväinen.

Nyt saatte sitten seuraavan parin viikon aikana todistaa eteisen muodonmuutosta. En muistanut ottaa kuvaa siitä VALTAVASTA takkivuoresta naulakossa, mutta nyt kun tavarat ovat järjestyksessä, kaikki näyttää paljon paremmalta. Ja eteiseen mahtuu. Tästä huoneesta tulee mustavalkoinen. Kaapin ovet ovat harmaat ja ankea lattiamattokin voisi olla jotain aivan muuta, mutta ne menevät ihan sillain väritykseen. Päätin, ettei sininen ulko-ovi haittaa, sitä en voi kuitenkaan muuttaa. Valmiista huoneesta saatte sitten nähdä (toivottavasti) hienoja kuvia. Sitten parin viikon päästä.


Ja tästä alkaa "kodista koti"-projekti.

22 Opiskelijapaneeli

Olen Tikkurilan lukion (Tilu) alumni. Olen sitä myös Facebookissa. Aktiivisuutta on yritetty lisätä - siis alumnitoiminnassa. Joulukuussa tuli kyselyä, olisiko kiinnostuneita alumneja. Tuli mahdollisuus tehdä jotain nuorten hyväksi - mahdollisuus käydä puhumassa sananen tai pari lukion ykkösten vanhempainillassa. Totta kai minä ilmoittauduin. Ja linkkasin Linneallekin kyselyn - tuletuletule sinäkin! Ja Linneahan tuli mukaan.

Kyseessä oli siis ykkösten vanhempainilta, johon muodostettiin opiskelijapaneeli alumneista. Meitä oli viisi - kovin naisvoittoista meininkiä lukemin neljä yltiösosiaalista tyttöä ja yksi Joel. Älkää nyt ymmärtäkö väärin, paneelin miesedustuskin vaikutti sosiaaliselta, hyvin verkostoituneelta ja hyviä neuvoja hänellä oli elämästä ja opiskelusta. Tämä nyt vain jotenkin meni näin.

PANELISTIT vas.→ Julia, Kiki, minä, Linnea (kuvan nappasi Antti Pentikäinen)
Tulimme Linnean kanssa paikalle puoli kuuden aikoihin. Siinä vaiheessa aulassa vanhemmat saivat tavata opettajia. Mekin tapasimme. Ihana muistella menneitä (ja pohtia tulevaisuutta). Varsinkin kun Kiki saapui siihen meidän viereen ja esittäytymishetkellä rehtori Ari ryntää paikalle esittelemään meidät itse: "Tossa on Linnea ja tää toinen nauraa aina niin kovaa, ettei edes kannata alottaa..." Minut oli siis sittenkin tunnistettu huoneen toisesta päästä, vaikka blondi ei näykään enää hiuksista ja lasit päässä ainakin näytän fiksummalta (ja mukamas aikuiselta).

Kuudelta siirryimme auditorioon, jossa rehtori jo availi illan sisältöä vieraille. Istahdimme eturiviin ja pian silmien edessä alkoi pyöriä kymmenen minuutin dokumentti ysiluokkalaisille: Sankariainesta. Filmi on nähtävissä YouTubessa, kätevästi sinne pääsee myös Tilun blogin kautta. Sitten tarkastelimme terveyskyselyn tuloksia ja toimenpiteitä niiden pohjalta. Saimme myös nauraa. Kyllä me vanhat tilulaiset osaamme pitää itsemme huvittuneina - tosin herra Ranki ei olekaan mikään jäykkisreksi.

Terveyskyselyn pohjalta tuli esille ajatus, että kurssien ajatuksia yhtenäistettäisiin, kun siihen on mahdollisuus. Puollan tätä ajatusta ihan sata prosenttisesti. Ja sitten se Rankin käytännön esimerkki aiheesta: voitaisiin tuoda battle, ei siis tietenkään mikään nykynuorten rap-battle *pilke silmäkulmassa*, mutta saataisiin keskustelua aikaiseksi esimerkiksi evoluutioteorian ja luomiskertomuksen välillä (tässä myös uskonnonopettaja Kupiainen oli otettu mukaan). Meidän alumnien lopputulos: rap-battle Rankin ja Kupiaisen välillä; Kupiainen todennäköisesti tulee voittamaan. Ja kaikki oppilaat haluavat olla paikalla todistamassa tätä tapahtumaa.

Myös pari huvittavaa seikkaa saimme tapahtuman puheiden keskeltä poimittua, kuten että "...Study Cafeehen voi tilata matekistin." Kiitos Ranki tästä. Saatoimme myös loppupuolella kommentoida (lue: huudella) hienoja huomioita, kun sellaisia kaivattiin. Varsinkin kun oli puhe vanhojen tansseista ja niihin kuuluvista mekoista ja meikeistä ja limusiineista ja ja ja... Kiki sitten huudahti Rankille: "Mä tein (vanhojentanssi)meikin ite!" Johon Ranki vastasi: "Ja halpaa oli." Tämän tilannekomiikka oli ehkä hieman hohdokkaampaa kuin musta valkoisella. Jutun juju oli siis, ettei vanhempien tarvitse taipua kaikkiin lompakon tyhjentäviin toimenpiteisiin.

Siellä illan loppupuolella oli puhe myös poissaoloista ja niiden selvittämisestä. Valkokankaalla luki kissan kokoisilla kirjaimilla jotenkin näin: "Joskus opettaja voi vahingossa laittaa poissaolon väärälle oppilaalle -. Se ei johdu pahuudesta." Siis opettajatkin ovat vain ihmisiä, jotka tekevät virheitä. Ei ole mitään salaliittoa oppilaita vastaan.

Toki illassa oli myös paljon oikeasti hyödyllistä asiaa. Varsinkin ajatus siitä, että kaikki eivät ole hyviä kaikessa, eikä kaikkia kiinnosta aivan kaikki. Joidenkin (tai mahdollisesti kaikkien) kurssien suorittaminen "riittävän hyvin" on todellakin ok. Opiskelijan pitää osata höllätä oikeissa paikoissa, burn out ei todellakaan ole suotavaa. Ja Rankin hieno ajatus valkokankaalla: "Jokainen lukiolainen on oman elämänsä subjekti." Mutta niinhän se on! Eikä tämä koske pelkästään lukiolaisia. Jokainen on vastuussa omasta elämästään ja tulevaisuuden suunnasta.

Vielä sananen siitä opiskelijapaneelista. Se ainoa ja oikea, meidän iki-ihana elokuvaopettajamme, Antti Pentikäinen johti paneelia. Olimme vastanneet jo kyselypohjaan aikaisemmin viime viikolla ja nyt kävimme samoja asioita läpi. Kerroimme vanhemmille keitä olemme, mitä teimme lukiossa (kursseja ym.), mitä teemme nyt, miten olemme tähän päässeet ja mihin olemme menossa. Ja lopuksi annoimme neuvoja, miten vanhemmat voivat auttaa ja kannustaa lastaan lukion läpi. Paneelissa olo oli todella hauskaa. Ja nyt alumnitoimintakin ilmeisesti lähtee ihan uusiin sfääreihin. Ilmoitinkin jo olevani kiinnostunut olemaan mukana toiminnassa. Onhan tämä kyllä kivaa ja näin tapaa uusia ihmisiä.

Ainakin me panelistit tunnuimme olevan aika samanhenkisiä tyyppejä, puhuimme kaikki vähän saman asian puolesta - ylimääräiset kurssit voivat olla hyväksikin, varsinkin jos ne ovat niitä luovia "humpuuki"-kursseja, kuten elokuva-, musiikki- ja kuviskurssit. Nämä "hurlumhei"-kurssit voivat olla hyvä tasapaino muuten raskaalle koulunkäynnille. Joskus jokainen (ja jotkut aina) kaipaa elämäänsä ja arkeensa hieman humpuukia ja hurlumheita. Joskus nämä ovat jopa tärkeämpiä kuin ne "tärkeät ja yleissivistävät ja pakolliset" kurssit. Ja jotkut jopa onnistuvat luomaan siitä "huuhaasta" itselleen ammatin. Ja hei, elämä ei oikeasti ole niin vakavaa!

Ja koska osaan nauraa itselleni, kerron teille vielä "hups"-hetkestäni paneelissa. Olin siis mikki kädessä vastaamassa Pentikäisen kysymykseen, kun katsahdin keskelle vanhempien kansoittamaa yleisöä ja näin miehen kuiskuttavan vaimolleen jotain. Huuliltalukutaitoni riittivät hyvin sanan "tukevia" erottamiseen miehen huulilta ja jotenkin näinhän se sitten meni: "Mulla on aina ollu koulun kanssa tosi hyvin jutut kotona, omat vanhempani oli tosi tukevia...siis vanhempani tukivat minua paljon *yltiöartikuloiden*, tajusin juuri, mitä sanoin." Auditorio täyttyi naurusta - nauroin kyllä itsekin.

Päiväni oli  sitten oikein onnistunut. Olin siivonnut koko aamupäivän ja päivän, tiskasin jopa tiskipöydällä jo aivan liian kauan lojuneet astiat ja pullot - pääsin käyttämään uutta pulloharjaani. Hyvin toimi. Sitten iltapäivä alkoi mukavasti, kun haimme takeawayt Aschanista Linnean kanssa. Minä otin Cookie-mochan. Ai NAM! Ei maistunut liikaa kahvilta, eikä ollut liian äklö, vaikka siinä olikin kermavaahtoa, suklaakastiketta ja murusteltu suklaacookie. ♥♥♥♥♥ Aion käydä nauttimassa tämän tuotteen toistekin - vaikka Aschan onkin vähän normaalia hintavampi.

Kahvilasta suuntasimme Linnean kanssa Tilulle, jossa oli kyllä hauska ilta. Sain myös tutustua Kahoot!-ohjelmaan, jonka "aulamusiikki" oli kyllä jännää. Ja kun pääsin päivän päätteeksi kotiin, ovesta tulvi huumaava tuoksu. Muru yllätti minut itsetehdyillä hampurilaisilla (sämpylöitä lukuunottamatta) ja lohkoperunoilla. Under the Dome pyörimään ja herkuttelemaan. Tämä ateria voittaa kyllä Mäkkärin ja Hesen mennen tullen. 

Pitkän blogipostauksen päätteeksi vielä loppukevennys. Linnean oppilaat olivat kommentoineet opettajalleen seuraavasti: "Sä et oo vielä sellanen oikee aikuinen, kun sä et oo viel 32." Eli turhaan poden ikäkriisiä 25-vuotiaana - aikuisuuteen on vielä 6,5 vuotta matkaa. ;)

23 Hobitti II

Hei taas aivan liian pitkän ajan jälkeen! On ollut tässä vähän kaikkea ja tullut keskityttyä vähän kaikkeen muuhun kuin kirjoittamiseen. En siis suinkaan ole unohtanut blogiani tai sen tarkoitusta, en vaan ole päivittänyt sitä tänne, vaikka päässäni olenkin sitä paljon kirjoitellut.



23.1. kävimme muruni kanssa katsomassa Hobitti-trilogian toisen osan. Se oli hyvä. Kolmatta odotellessa. Mutta minulla on nyt hieman ristiriitaisia tunteita tästä. Tai siis kun kaverini sanovat, ettei Legolas oikeasti kuulu Hobittiin (en siis itse ole kirjaa lukenut, se on tuolla tämän vuoden lukulistallani), niin haluaisin olla sillälailla että "tämä oli nyt huono juttu, kun kirjaan perustuvan elokuvan pitäisi perustua kirjaan mahdollisimman paljon". Mutta kun ei tunnu siltä. Ei se Legolas siellä haitannut. Tämä johtuu luultavasti siitä, etten ole lukenut kirjaa, enkä oikeastaan kiintynyt näihin menestysteoksiin tai ikinä himofanittanut Tolkienin teoksia. Siis hienoja elokuvia ovat kaikki, Taru Sormusten herrasta ja Hobitit ovat oikeasti mahtavia, mutmut...

Harry Pottereissa tein kuitenkin niin, että luin kirjat ennen elokuvia. Ja pidin siitä myös kiinni. Kutosleffa ilmestyi, juuri ennen kuin lähdin vaihtoon Italiaan. En ollut vielä lukenut kirjaa. Ei voi käydä katsomassa... Sain kirjan käsiini syksymmällä ja luinkin sen sitten viikossa ja jouduin odottamaan kuukauden tai pari, että tulin lomalle kotiin ja sain haettua viimeisen kirjan ja näin sen elokuvankin sitten. Mutta osassa Pottereista juttuja on muutettu aika paljonkin. En tykkää. Ja tämä saattaa kuulostaa oudolta, mutta eniten ärsyttää, kun hahmot eivät käytä enää kaapuja koulussa. IHAN OIKEASTI!!! Hermionen ei todellakaan kuuluisi pitää mitään sateenkaarivyötä koulussa. Ei vaan toimi!

Mutta juu, se Hobitti. En voi vielä verrata elokuvaa kirjaan, mutta toistaiseksi mikään ei ärsytä. Ei edes se Legolas. Tosin tykkäsin kyllä Legolaksesta enemmän LOTR-trilogiassa. Ja nyt voin ihan rauhassa taas olla ihastuksissa Orlandon Legolakseen, koska muruni ihastui siihen tyttöhaltiaan, siihen Evangeline Lillyn näyttelemään Taurieliin. Voi sitä huokailun määrää siinä vieressä. Tämä saa kyllä meidän parisuhteen kuulostamaan tosi terveeltä. ;)

Loppuun vielä Hobitin arvosana... Kyllä se nyt saa ♥♥♥♥. Yksi sydän jää uupumaan, koska jotain elokuvastakin jäi uupumaan. Siis en tiedä mitä, enkä osaa sanoin kuvailla miksi, mutta jäi vaan sellainen ihan vähän vajaa tunne. Mutta ehdottomasti katsomisen arvoinen ja tykkäämisenkin arvoinen tämä teos oli. *kläpkläpkläp*

Niin käytiin me vielä murun kanssa Robertsissa kaffellakin. Nyt kun tuon kapselikoneen myötä opettelen juomaan kahvia, niin uskaltauduin myyjän suosittelemaan Kookocappucchinoon. Ja hyväähän se oli. Ehkä tämä kahvi nyt pääsee sittenkin elämääni. ♥♥♥


24 TV - Uppleva

"Perjantai! Tänään mennään ostamaan se TV! Se Ikean TV!" Aivan, kävimme ostamassa sen Ikean uuden Upplevan. Ja sitten tulimme kotiin sen kanssa. Eniten olin ehkä innoissani siitä jalasta. Se kiinnitetään suoraan TV-tasoon ja siinä TV myös kääntyy oikein sulavasti ja nätisti. Suoraan seinään ei oikein onnistu, koska kukaan ei jaksa porata tuonne betoniseinään ja siivota sen jälkeen sitä hirvittävää kivipölymäärää. Oi tästä tulee niin hienoa! Sitten pääsimme kotiin. Ja avasimme paketin. Ja mallasimme. Kappas kun tuo Expedit ei nyt vaan sitten sovi.


Eipä siinä, nyt menee sitten TV-tasokin vaihtoon. Sitä uutta tasoa odotellessa, odotellaan samalla, että kaveri tulee viemään tuon vanhan telkkarin pois tuosta vessan oven edestä. :P Joitakin juttuja jäin kyllä kaipaamaan uuden telkun käyttöjärjestelmässä. Vanha tuntui vähän paremmalta. Mutta ehkä tähän vielä tottuu...joskus. Siistin näköinen se kyllä on. Hieno.

Niin ja tämä uusi yksilöhän on HD-TV. Siis kuva on niin hyvä, että sattuu. Oikeasti. :D Katsoimme Taru Sormusten herrasta Kaksi tornia (koska se on ainoa, mikä minulla on trilogiasta) ja jouduin huonontamaan kuvalaatua, jotta kymmenen vuotta vanha elokuvajulkaisu pysyisi tuliterän TV:n perässä.

Ainii ja kokoaminen on toki Ikealle ominaiseen tyyliin: koska TV:n voi myös integroida TV-tasoon, siihen pitää ostaa kehysluiskat erikseen. No ei ne nyt niin kalliit ole ja näyttää tuo kapistus kyllä siistimmältä niiden kanssa. Mutta voitte kuvitella, että muruni oli todella innoissaan tästä. Ja se kaukosäädin...huoh! Voi muru, voi toista. Siis mies ja elektroniikka. Samalla reissulla kun Gigantista ostamme pidemmän audiopiuhan, pitää vissiin samalla hankkia uusi kapula. Toisaalta ymmärrettäväähän se on, että kun numeronappula on liian pieni, niin se on liian pieni, ei sille mitään voi. Joka tapauksessa se kasaaminen on ihan jees - ei kuitenkaan tähän Conan O'Brienin tyyliin. ;)

TV siis aiheuttaa pienen muutoksen sisutukseemme, mutta nythän minulla on tämä "Kodista koti"-projekti, ehkä se on vaan hyvä.

25 Always be Batman

Ihana kummityttöni Aino täytti maanantaina vuoden! Voi rakas kummityttöni on jo niin iso. ♥ Ja isänsä täyttää tänään 27 vuotta. Heillä oli yhteissynttärit. Janne (siis tämä isä) oli protestoinut leikillään, että ei heillä voi missään nimessä olla Ainon kanssa yhteissynttäreitä, Jannen pitää saada omat Batmansynttärit! Ja siitä se idea sitten lähtikin.

Sovimme ystäväni (perheen äidin) kanssa, että teen Jannelle yllärikakun lahjaksi. Päivän uutuus oli siis sokemassalla ja marsipaanilla taiteileminen. Jännää. Minun piti vielä maalata kakun pintaan, mutta aika ei riittänyt opettelemiseen. Ensi kerralla sitten. Tällainen siitä sitten tuli:


Ainekset
Kolmen kerroksen kakkupohja (ostin kaupasta suorakulmiopohjapaketin)
n. ½ kg pakastevadelmia
½ levyä leivontavalkosuklaata
n. 2 dl vaniljakermaa
vadelmamehua pohjan kostuttamiseen

Päällinen
1 pkt valkoista sokerimassaa
Mustaa marsipaania
Mustaa elintarvikeväriä
PALJON KÄRSIVÄLLISYYTTÄ

Valmistus

  1. Taitoin leivinpaperiarkin kahdesti puoliksi ja sitten vielä pari kertaa tavallaan kolmioksi...tarkoitus on tehdä ympyrä, jonka avulla leikataan neliöpohja ympyräksi. Leikkasin siis pohjat.
  2. Sulatin (kilon) vadelmat mikrossa. Sulatin (hieman vahingossa kärtsäsin) levyllisen valkosuklaata kattilassa. Sitten vaan valkosuklaa ja vadelmat kulhoon ja sauvasekottimella tasaiseksi mössöksi.
  3. Asetin ensimmäisen pohjan tarjottimelle (alla vähän pohjaa isompi pyöreäksi leikattu leivinpaperi) ja kostutin sen pullasutia apuna käyttäen vadelmamehulla. Päälle kerros vadelmasuklaaseosta ja vaahdotettua vaniljakastiketta.
  4. Toistin kohdan 3 toisen ja kolmannen kerroksen kohdalla. Lopuksi levitin vaniljakastiketta vielä kakun reunoille ja laitoin kakun jääkaappiin jähmettymään.
  5. Lämmitin ja muovailin sokerimassaa hieman käsissä. Levitin palasta ympyrän, laitoin keskelle mustaa elintarvikeväriä ja aloin muovaamaan väriä massaan. HUOM! Ensin väri purskahtelee massan rakosista, joten kannattaa tehdä lavuaarin tai leikkuulaudan päällä. TÄMÄ ON SOTTAISTA PUUHAA!
  6. Pari kertaa lisäsin väriä, kunnes olin tyytyväinen harmaan sävyyn. Sitten kaulin sokemassan mahdollisimman ohueksi ja pyöreäksi. HUOM! Käytä jauhojen sijasta tomusokeria! Jouduin kaulia massan kolme kertaa, kun tuli reikiä.
  7. Onnistuin asettelemaan päällisen kakun päälle suht' keskelle ja sitten vaan tasoittelemaan ja muotoilemaan sitä kakun ympärille. Ylimääräisen reunuksen leikkasin pois ja pyyhin vielä alta pursunneita kermoja.
  8. Batman logon googletin netistä, tein Wordissa sopivan kokoiseksi, printtasin ja leikkasin irti paperista. Sitten vaan sapluuna kaulitun marsipaanipalan päälle ja tarkasti leikkaamaan. Käytin leikkaamiseen puhdistettua kirurgin veistä, jota käytän askartelussa.
  9. Marsipaanilogon liimaamiseen tein vedestä ja tomusokerista liiman. Sama määrä vettä ja sokeria ja kunnon sekoitus. Laitoin vähän liikaa liimaa logoon, mutta märällä sain suurimmat ylijäämät pyyhittyä.
  10. Sitten päälle vielä väriliekkinen kakkukynttilä (Tigerista saa) ja coctailtikkuun kiinnitetty Batmanlogo, joka hoiti synttärikortin virkaa.
Olin loppujen lopuksi ihan tyytyväinen tuotukseeni. Ja se jopa maistui hyvältä. Ei tosin mikään laihduttajan kakku. Eikä kakun tekeminen ollut mikään vartin homma. Tai edes tunnin. Seuraava kakkutilaisuutta odotellessa! NAM! :D

Tosiaan kun tein sitä vadelmaa ja valkosuklaata ja vaniljakermaakin niin paljon, sitä jäi paljon yli. Ja samoin jäi kakkupohjasta leikatut jämät. Tehtailin niistä meille kotiin pikkuisen kokkarekakun. Omnom!

Batmankakku oli ihan menestys! Ja yllätys synttärisankarille. Ja korttiinkin olin loppujen lopuksi todella tyytyväinen. Siinä siis lukee "Always be yourself, unless you can be Batman, then always be Batman!" Olin nähnyt tuon Facessa ja siitä se ajatus lähtikin.

26 Kookoskaakao - huom! muista sokeri

Sunnuntai-illan lämmikkeeksi tein meille leffaevääksi kookoskaakaota. Olen jo pidemmän aikaa halunnut tehdä sitä ja nyt oli oiva tilaisuus, kun kaapistakin löytyy kookoshiutaleita. Mittasin kattilaan kahvikupeilla kaksi kuppia maitoa (taisi olla rasvatonta) ja lisäsin maitoon 4 tl kaakaojauhetta ja 4 tl kookoshiutaleita. Sitten vaan kuumentamaan.


Elin sellaisessa pienessä kuplassa, että näin saa ihanan "kermaista" kookoskaakaota. Joo no ei. Kookoshiutaleet eivät oikein sulaneet (ei niiden kai pidäkään), joten niitä leijaili ympäri kaakaokuppia ja ne tuntuivat suussa hassulta. Ja olin (jostain IHMEEN syystä) ajatellut, että kookos antaisi tarpeeksi makeutta kaakaohon. Väärin! Oppikaa minun virheestäni; laittakaa AINA sokeria kaakaohon! :)

Mutta kyllä siis kun vähän laittoi sokeria kuppiin ja maistoi, niin ei se enää sen kummempaa ollut. Ihan hyvää kaakaota. Tosin ensi kerralla pitää vissiin kokeilla kookosmaitoa tai keittää kaakaota kauemmin tai jotain. Niin tai googlettaa ensin neuvoja. Mutta eihän me tähän kuoltu ja virheistä oppii, minä ainakin. Hyvää leffaevästä kaakao oli uunituoreen valkosipulipatongin ja juustojen vierellä. Nam!

27 TV-taso: Kodista Koti II

Kuten muutama blogipostaus aikaisemmin totesin, uuden TV:n myötä meni TV-tasokin uusiksi.


Olen oikeastaan ihan sujut asian kanssa, koska nyt koko kompleksi on järkevämpi, kauniimpi ja vähemmän tilaa vievä. Olen hyvin tyytyväinen uuteen tasoon. Ja meillä kävi sillälailla hauskasti, että kun muruni muutti luokseni, hänen kalusteensa (pari hyllyä, kaappia ja kahvipöytä) muuttivan vanhempieni autotalliin. Tuo ylempi osa on oikeasti TV-taso, mutta se olisi ollut aivan liian matala (epäsopusuhtainen muihin kalusteisiin verrattuna ja tarvitsen säilytystilaa), joten alle olisin ostanut hyllyn korotusosan.

Noh siellä murun kalusteissa sattui olemaan kaksi juuri tasan sitä kalustetta, juuri oikeaa kokoa ja väriä. Anböliivöböl!!! Olisin halunnut mustat jalat, mutta tyydyin valmiisiin hopeisiin, enkä olisi ostanut ovia, mutta eipä nuo lasiovet nyt haittaa. Saranat vaan pitää muuttaa ulkoseinille, kun nyt ne ovat vielä tuossa keskellä. Mutta ah! Kodista koti -projekti edistyi ihan vahingossa. Ja kun onhan tuo niin kätsy, kun johdot ja kaikki tulevat oikein näppärästi takaritilöistä läpi ja etukaiutin mahtui telkkarin alle. Kyllä nyt kelpaa katella Miehen puolikkaitakin. ;)

P.S. Tämän projektin myötä meillä olisi nyt sitten myynnissä tuo mustanruskea Expedit hintaan 15€ (ovh 35€) ja valkoinen Stuva + jalat yhteishintaan 8€ (ovh 20€). Ihan vaan tällainen ilmoitusluontoinen asia, pistäkää viestiä, jos kiinnostaa. ;)

28 Yritän yrittäjäksi

Päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja voittaa jännitykseni ja mennä ihan yksin tilaisuuteen, jossa todella toivoin, ettei minun tarvitsisi hirveästi puhua mitään. Siis menin Helsingin keskustaan kuuntelemaan Finnveran esitelmää aiheesta "yrityksen rahoitus". Tradenomina toki olen opiskellut Finnveran toimintaa ja se on varsin tuttu aihe, mutta koska kaipaan koulun penkille, ajattelin, että menen sinne luonnolle käyttämään aamuni. Siitähän lähtikin sitten hyvä aamu käyntiin.


Tiesin, millä kadulla Helsinki Thinkin toimitila on (kiitos Google Mapsin), mutta ihan tarkkaa taloa tai ovea en tiennyt. Helpotuksekseni huomasin, että niitä ikkunoita ei vaan voi missata. Paikka olikin ihan katutasolla. Joku näki minut oven läpi ja avasi sen minulle. Paikkahan on pieni. Ja täynnä! Tai siis luulin, että osallistujia on paljon. Kunnes tilaisuuden kysymysosuudessa katsahdin taakseni (istuin puolivälissä huonetta) ja näin koko huoneen olevan aivan tupaten täynnä.

No juu, mitään ihmeellisen uutta tilaisuudessa ei tullut. Samoja juttuja mitä koulussakin kävin monella kurssilla läpi. Pitää vielä ottaa itse enemmän selvää. Tarkemmin. Kahta tuntia tilaisuus ei kestänytkään, luento oli ohi puolessa tunnissa ja kysymykset vartissa, minkä jälkeen tilaan sai jäädä keskustelemaan ja verkostoitumaan. Noooh, rahoitus oli koulussakin vähiten kiinnostava aihe. Se on vain välttämätön paha, josta haluan ymmärtää pakolliset asiat. En vaan halunnut jäädä sinne keskustelemaan asiasta, josta en ihan hirveästi ymmärrä tai osaa keskustella. Joten lähdin. En onneksi ollut ainoa.

Niin tosiaan, aion siis perustaa toiminimen, niin voin myydä kortteja ja kaikkea pientä kivaa. Sen tiimoilta kävin tuolla. Ja sen tiimoilta aion käydä myös Helsinki Thinkin Yrittäjäksi?-infossa ja Naisyrittäjyyskeskuksen luennolla Johdatus yrittäjyyteen. Ihan yksin. Välillä sitä kasvaa ja huomaa, että on ihan mukava tehdä juttuja yksin. Pelottaviakin juttuja. Hui olen aikuinen!

29 Suklaata ja lämmikettä

Vietin vähän omaa aikaa Jumbossa. Etsin housuja. Iskin (ehkä jo neljännen kerran tänä vuonna) Stockan alennusmyynteihin. Ajattelin, että Jumbosta ehkä löytyy kokoja, joita keskustassa ei ole. Otin sitten muutamia paitojakin koppiin. Oikeasti kivoja paitoja, jotka oikeasti olisivat voineet olla kivoja. No eivät olleet. Ja sitten rekistä oli osunut käteeni paksu neule. Oikea kokokin. Ihan hassun näköinen. Ajattelin vaan, että "kun kerta olen menossa kokeilemaan kasan muitakin vaatteita, niin tämä menee tässä samalla, kiva saada vähän nauraakin itsekseen." Paksu musta neule, jossa ei ole hihoja, mutta on hihansuut. Se on vähän kuin poncho, muttei kuitenkaan. Ja se olikin sitten siitä keräämästäni kasasta ainoa vaatekappale, josta tykkäsin. Se oli oikeasti kiva. Joten ostin sen. Ja olen tyytyväinen. Se on niin lämminkin. Paitsi takin kanssa on vähän hankaluuksia. :)



Vähän vielä kiertelin siinä sen paitani kanssa ja päädyin (yllätys, yllätys) suklaaosastolle. Ja sielläkin oli ale. Joulusuklaita puoleen hintaan ja sitä rataa. No löysin sitten pari ihan kivaa vaihtoehtoa. Toinen olikin tuttu suklaa uudessa muodossa. Niitä GuyLianin simpukkasuklaita patukan muodossa. On muuten ihan yhtä tuhtia, mutta hyvää. Ja sitten tuo toinen, piparisuklaata. Amm, ihan jees, sillälailla suurimpaan suklaanhimoon. Kultasuklaan valmistamaa Santa Claus piparisuklaata myydään ilmeisesti turisteille. No heille se voi toimiakin. Itse en ole vieläkään (pari viikkoa myöhemmin) saanut levyä loppuun. Onneksi levy on pieni.

30 Askartelulehdet on vaan niin ihania!

Olen lukenut nyt ehkä reilu vuoden Creativity-lehteä. Ostan sitä Sinellistä ja se on ehdottomasti kaikista lehdistä lempparini. Siellä on aina jotain ihanaa ja kuolattavaa ja inspiroivaa ja sen voi selata uudestaan ja uudestaan ja aina löytyy jotain uutta. Sitten viime vuoden lopulla löysin uuden lehden. Citymarketin lehtihyllystä. Sama yritys tekee ehkä neljää eri lehteä. Kaikki askarteluun. Hieman eri nimillä, mutta ne näyttävät saman tyylisiltä. Kaikissa on aina joku lahja mukana (niin on kyllä Creativityssakin), ne on pakattu samantyylisiin muoveihin ja kaikki maksavat 10,40€. Auts! Creativity sentään maksaa vain 4,95€.

En ole varsinaisesti voinut kuolata lehtiä, kun niitä ei pääse selailemaan, mutta niiden kansien ja lahjojen perusteella olen vähän unelmoinut niistä. Tai siis yhdestä tietystä lehdestä. Ja nyt uusimmassa numerossa mukana oli sellainen lauta, jolla saa tehtyä kortteihin taitokset nätisti ja pysyvästi (lauta näkyy vähän huonosti tuossa kuvassa oikealla). Se lahja maksaa jo melkein kympin, yleensä ne lahjat ovat hyviä. Creativityssakin lehti tulee aina käytännössä kaupan päälle. Päätin siis ostaa sen Simply Cards & papercraft -lehden. Enkä ole katunut hetkeäkään. Vaikka Creativity on silti vielä parempi, oli tuokin lehti, tai ainakin tämä kyseinen numero, tosi hyvä. Yritän jossain vaiheessa keväällä aloittaa projektin, jossa tehtailen lehdissä tehtyjä kortteja. Tietysti omiin tarpeisiin sopiviksi. Tämäkin lehti pääsee siihen projektiin mukaan.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti